Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Marian ilmestyspäivä

Tämän pyhäpäivän aiheena on enkeli Gabrielin ilmestyminen neitsyt Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymästä. Marian ilmestyspäivä sijoittuu näin ollen ajallisessa suhteessa jouluun. Kirkossamme Marian ilmestyspäivää vietetään 22. ja 28.3. välisenä sunnuntaina; jos se on palmusunnuntai tai pääsiäinen vietetään Marian ilmestyspäivää viikkoa ennen palmusunnuntaita. Marian ilmestyspäivän vietto osuu aina keskelle pääsiäistä edeltävää paastonaikaa. Paastonkin keskellä juhlan liturginen väri on valkoinen ja alttarilla palaa kuusi kynttilää suuren Kristus-juhlan merkiksi.

Vielä 1700-luvun alkupuolella kirkossamme vietettiin heinäkuun toisena päivänä Marian käyntipäivää. Silloin muisteltiin Marian vierailua Johannes Kastajan äidin Elisabethin luona. Tuo muistopäivä kuitenkin poistui kalenteristamme vuonna 1772. Tästä vierailusta kertova evankeliumi on nykyisin sijoitettu Marian ilmestyspäivän 2. ja 3. vuosikerran evankeliumiksi.

Teksti: evl.fi

Marian ilmestyspäivän rukous

Jumala, taivaallinen Isämme.

Auta sydäntämme olemaan niin hiljaa,
että voimme kuulla,
mitä sinä meille sanot.

Auta meitä olemaan nöyriä,
että voit käyttää meitä palveluksessasi.

Auta meitä tulemaan puhdassydämisiksi,
että saamme nähdä sinut.

Tee meidät niin pieniksi,
ettei meidän koskaan tarvitse kääntyä
siltä ahtaalta portilta,
joka vie valoon ja vapauteen.

Muistuta meitä siitä,
että kaikki on sinun suurta armoasi.

Kiitos, Isä, uskollisuudestasi.

Ylistämme sinua
Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.


Tulosta| Sivukartta| In English