Jumalanpalvelus rakentuu yhdessä

 
Seurakuntalainen osallistuu jumalanpalveluksen kulkuun ja sisältöön ennen kaikkea kuunnellen, rukoillen ja laulaen.
 
Jumalanpalveluksessa on myös erityisiä tehtäviä, joita siihen osallistuvan on mahdollista suorittaa omien lahjojensa ja kiinnostuksensa mukaan. Tehtävät vaihtelevat jumalanpalveluksen luonteen, ajankohdan ja siitä vastuussa olevan papin mukaan.
 
Jumalanpalveluksesta vastuussa oleva pappi toimittaa suurimman osan jumalanpalveluksesta. Hän miettii yhdessä toisten toimitukseen osallistuvien työntekijöiden (kuten kanttorin) kanssa myös sen, mihin tehtäviin ja kuinka paljon avustajia tarvitaan.
 

Kerro papille, mitä voisit tehdä, hän kutsuu sinut mukaan! Yhteystiedot löydät täältä.

 
• Raamatuntekstien lukeminen. Evankeliumitekstin lukee saarnan pitäjä, mutta muita jumalanpalveluksessa luettavia tekstejä voivat lukea myös muut. Näitä ovat Vanhan ja Uuden Testamentin kullekin sunnuntaille sovitut tekstikohdat.
 
• Esirukous. Esirukous suunnitellaan ja laaditaan jumalanpalveluksen luonteeseen sopivaksi. Suunnittelun ja toteutuksen voi tehdä papin lisäksi joku tai jotkut seurakuntalaisista. Esimerkiksi nuorten messussa esirukouksen laatiminen ja lukeminen voidaan toteuttaa useamman nuoren yhteisvoimin ajankohtaiseksi ja omanlaiseksi.
 
• Ehtoollisella avustaminen. Ehtoollisella avustamiseen voi osallistua kirkkoherran luvalla. Pääsääntöisesti ehtoollisessa avustavat ovat pappeja tai muita seurakunnan työntekijöitä.
 
• Saarna. Saarnan pitää yleensä pappi tai joku muu saarnaluvan saanut henkilö, mutta erityisjumalanpalveluksissa kuten vaikkapa perhemessuissa tai Tuomasmessuissa myös saarnoja voidaan suunnitella ja toteuttaa yhdessä seurakuntalaisten kanssa.
 
• Musiikki. Musiikki tarjoaa monia mahdollisuuksia osallistua jumalanpalvelukseen. Katso lisätietoja musiikillisesta vapaaehtoistyöstä.