Herätysliikkeet
Herätysliikkeet ovat evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien sisällä toimivia, organisoituja kansanliikkeitä, jotka ovat syntyneet 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa.
Herännäisyys
Herännäisyys eli körttiläisyys on sai alkunsa Savossa ja Pohjanmaalla olleissa herätyksissä 1700-luvulla. Körtti-nimitys juontaa juurensa heränneiden käyttämiin talonpoikaispukuihin. Herännäisyyden piirissä korostetaan yhteiskunnallista avoimuutta ja osallistumista. Hengellisesti tärkeää on Jumalan suuruuden ja ihmisen pienuuden korostaminen.
Lue lisää Herättäjä-Yhdistyksen sivuilta ja Herättäjä-Yhdistyksen Pohjois-Suomen aluesivuilta.
Evankelisuus
Evankelinen herätysliike syntyi herännäisyyden jakaantumisen seurauksena 1840-luvulla. Se korostaa opillisuutta, luterilaisten tunnustuskirjojen tärkeyttä ja lähetystyön merkityksellisyyttä.
Keväällä 2008 joukko naispappeuden hyväksyviä pappeja ja maallikoita irtaantui Suomen Luterilaisesta Evankeliumiyhdistyksestä perustaen Evankelisen Lähetysyhdistys ELY:n. Perinteisesti SLEY:n johdon kanta naispappeuteen on ollut kielteinen.
Lue lisää:
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY
Evankelinen Lähetysyhdistys ELY
Lestadiolaisuus
1800-luvulla Lapsissa syntynyt lestadiolaisuus on jakautunut historiansa varrella useita kertoja. Tällä hetkellä sen jäsenistöstä 90 prosenttia kuuluu johonkin kolmesta suurimmasta suuntauksesta: vanhoillislestadiolaisuuteen, rauhansanalaisuuteen tai esikoislestadiolaisuuteen.
Lestadiolaiselle uskonkäsitykselle on ominaista syntien tunnustamiselle ja synninpäästölle annettu keskeinen asema.
Vanhoillislestadiolaisuus muodostui alusta alkaen lestadiolaisuuden suurimmaksi ryhmäksi. Sen keskusjärjestö on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys eli SRK.
Rauhansanalaisuus tunnetaan myös pikkuesikoisuutena tai Rauhan Sana -lestadiolaisuutena.
Esikoislestadiolaisuus toimii aktiivisesti lähetystyön parissa. Tätä suuntausta on pidetty lestadiolaisuuden haaroista konservatiivisimpana.
Lue lisää:
Vanhoillislestadiolaisuus: Suomen Rauhanhdistysten Keskusyhdistys SRK ja Oulun rauhanyhdistys
Rauhansanalaisuus
Esikoislestadiolaisuus ja Huutavan ääni verkossa (Itsenäinen esikoislestadiolaisuuden tiedotuskanava)
Rukoilevaisuus
Rukoilevaisuus syntyi 1700-luvulla. Se on suomalaisista perinteisistä herätysliikkeistä kaikkein vanhin ja pienin. Nykyisin rukoilevaisuutta esiintyy lähinnä vain Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.
Lue lisää rukoilevaisuudesta sen toimintaa edistävien yhdistysten kotisivuilta: Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistyksen ja Suomen rukoilevaisen kansan yhdistyksen.
Viides herätysliike
Viides herätysliike (viidesläisyys) on yhteisnimitys Suomessa ennen toista maailmansotaa ja sen jälkeen syntyneelle herätyskristillisyydelle. Viidesläisyys on hajanainen, eikä sillä ole selvää keskusjohtoa. Se koostuu eri järjestöistä, joista merkittävimmät ovat Suomen Raamattuopisto (SRO), Suomen Raamattuopiston säätiö (SROS), Kansan Raamattuseura (KRS) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL), joka on suurin ja laajin viidesläisistä liikkeistä.
Uudet herätysliikkeet
Lue uudemmista herätysliikkeistä evl.fi:n sivuilta.