Ruumisvaunut johtivat ennen hautajaissaattoa

Ruumisvaunut eli likvaunut kuuluivat Oulussa hautajaissaattoon tiettävästi 1820-luvun lopulta 1930-luvun alkuun saakka. Niitä käytettiin silloin tällöin vielä 1940-luvun alkupuolella. Hautajaispäivänä vainajan arkku kuljetettiin ruumisvaunuilla kotoa hautausmaalle. Saattokulkueen järjestys oli tarkoin määrätty. Vaunut ajoivat edellä ja niiden perässä tulivat omaiset, joita seurasivat piiat, rengit ja muut tuttavat arvojärjestyksessä.

1900-luvun alussa tuomiokirkkoseurakunnalla oli käytössään kolmet ruumisvaunut, joiden vuokraushinnat oli jaettu eri luokkiin vaunujen ulkonäön mukaan.  Halvimmat, ns. köyhäin vaunu, olivat katottomat ja niitä saivat ajaa omaiset. I- ja II-luokan vaunuja ohjasi aina seurakunnan oma ajuri, jonka asuun kuuluivat musta kaapu, valkoiset hansikkaat ja silinterihattu. Ajuria käytettiin vuodesta 1897 lähtien.

Hautajaissaattoperinne alkoi hiipua vuoden 1923 jälkeen, jolloin Oulun hautausmaan vanhan kappelin alle valmistui ruumiskellari. Tuohon saakka vainajaa oli säilytetty yleensä kotona, riihessä, makasiinissa, aitassa, liiterissä tai muussa viileässä tilassa, hautajaispäivään asti. Poikkeuksena oli ollut ainoastaan kuuma kesäaika, jolloin vainajat oli viety väliaikaisesti Oulun hautausmaan vanhaan kivihautaan.

Ruumiskellarin valmistumisen jälkeenkin vainaja haettiin yleensä surutaloon hautajaispäivän aamuna aina 1930-luvulle saakka. Siellä saattoväki kokoontui veisaamaan virren pihamaalle asetetun avoimen arkun äärelle ennen hautausmaalle lähtöä. Sen jälkeen, kun ruumisvaunuja ei tarvittu enää hautajaissaatossa, niitä käytettiin silloin, kun ruumiita kuljetettiin sairaalasta vanhan kappelin kellariin.

Oulun hautausmaalla on säilynyt näihin päiviin saakka neljät mustat vaunut, joita lienee kaikkia käytetty ruumisvaunuina. Niistä kahdet ovat katolliset. Toiset, tyyliltään uusklassisistiset vaunut, joissa on suorakulmainen vaunuosa, tilattiin Spennertin tehtaasta Helsingistä 1892. Vaunut, joiden katto kaareutuu loivasti, on todennäköisesti hankittu vuonna 1907.

Yhdet ruumisvaunut seurakunta teetti vaunumaakari Fredbergillä jo vuonna 1828. Säilyneistä katottomista vaunuista toiset ovat luultavasti juuri Fredbergin valmistamat. Niistä toisissa ei ole lainkaan koristemaalauksia, mutta toisten vaunuosan sivuja ja takaosaa kaunistavat vaaleankeltaiset lehtiköynnösaiheet.

Teksti ja kuva: Kirsi Schali