Hyvä haukiputaalainen,

ristin pääsiäinen koittaa. Se, mikä on piiloon mennyt, sekin mikä kuollutta oli, nousee esiin ja sen myötä toivo. Pääsiäisen ilo keventää askeleet, jotka raskaina haudalle veivät. Tähän yhteiseen uskoon me Haukiputaan seurakunnassakin liitymme. Kristus elää!

Kevät merkitsee myös kirkkoherranvaaleja. Lauri Kujala ja Salla Autere ovat ilmoittautuneet olevansa halukkaita palvelemaan Haukiputaan seurakuntaa, mikäli tulevat kirkkoherran tehtävään valituksi. Molempiin ehdokkaisiin pääsee tutustumaan huhti-toukokuussa järjestetyissä vaalitilaisuuksissa, vaalinäytejumalanpalveluksissa ja muiden viestinnän tarjoamien mahdollisuuksien kautta. Oulun seurakuntien nettisivuilta löytyy oma sivustonsa juuri näille vaaleille. Ennakkoäänestysmahdollisuus on 13.-17.5. ja varsinainen vaalipäivä sunnuntaina 19.5.2024. Käytä oikeuttasi äänestää ja vaikuttaa!  

Oikeus vaikuttaa lähiympäristöön tapahtuu myös palvelemisen kautta. Kiirastorstaina Jeesus antoi lähimmille oppilailleen esimerkin palvelemisesta kumartumalla pesemään oppilaittensa jalat. Sama mestari on todistanut: Se, joka palvelee, on suurin. Kullakin on omat lahjansa. Oletko ajatellut, että ne voisi antaa käyttöön myös kotiseurakunnan kautta? Ole yhteydessä, etsitään sinulle sopiva tapa tulla yhteyteen, kohdata toisia ja kulkea rinnalla.

Gandhi sanoi: “Sinun tulee olla se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.” Tähän me uskomme kristillisestäkin näkökulmasta: Jokaisen teot muuttavat maailmaa ja meidät on kutsuttu tekemään työtä yhdessä oman yhteisömme ja koko maailman hyväksi.

Haukiputaan seurakunta on tavallisten ihmisten seurakunta. Täällä ammennamme voimaa Jumalan rakkaudesta. Uskomme elämämme korkeamman haltuun. Pyydämme siunausta ja hyvää siihen mitä elämämme juuri nyt on.

Outi Pohjanen

vt. Kirkkoherra

Haukiputaan seurakunta

 

Ota yhteyttä

vt. Kirkkoherra
Haukiputaan seurakunta
Kirkkotie 10
90830 Haukipudas
Haukiputaan kirkko kellotapulin ovelta kuvattuna.
Haukiputaan kirkko kellotapulin ovelta kuvattuna.