Uutislistaukseen

Ristiäiset hoituvat helposti tammikuun kastemessussa

Lapsensa ristiäisiä suunnitteleva voi valita tilaisuuden tapahtumapaikaksi kastemessun, joka järjestetään sunnuntaina 13. tammikuuta Pyhän Andreaan kirkossa (Sulkakuja 8). Kello 12 käynnistyvässä messussa on saarnan jälkeen kasteosuus, jossa kastetaan kaikki tilaisuuteen ilmoitetut lapset.
Kuvassa lapsen ympärillä olevat ihmiset siunaavat häntä.

Kastemessussa kastetaan kaikki tilaisuuteen ilmoitetut lapset. (kuva Sanna Krook)

Karjasillan seurakunta tarjoaa messun jälkeen kakkukahvit kaikille messuun osallistuville.


Kastemessuun ilmoittaudutaan keskiviikkoon 9.1. mennessä Karjasillan kirkkoherranvirastoon. Messussa voidaan kastaa myös vanhempia lapsia ja aikuisia.
Kirkkojärjestyksen mukaan lapsi olisi hyvä kastaa kahden kuukauden kuluessa syntymästä. Yli 15-vuotiaan kastettavan täytyy käydä rippikoulu ennen kasteen suorittamista.

 

Karjasillan seurakunta on järjestänyt kastemessuja jo vuosien ajan. Seurakuntapastori Heikki Karppisen mukaan messu on luonteva paikka kasteen järjestämiselle.
”Kasteessa lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi. Tämä seurakuntayhteys konkretisoituu messussa, joka on seurakunnan yhteinen juhla.”
Kastemessu myös madaltaa kynnystä ristiäisten järjestämiseen, jos oman juhlan järjestäminen tuntuu jostakin syystä haastavalta. Tilaisuutta varten ei tarvitse tehdä hankintoja, sillä esimerkiksi kastemekon voi halutessaan lainata seurakunnalta.
Kastamisen edellytyksenä on, että jompikumpi vanhemmista on evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja että kastettavalla on kaksi kummia.

 

Julkaistu 28.12.2018

2018-12-28 08:50:00.0