Uutislistaukseen

Oulun hautausmaalla kaadettiin hautakiviä

Oulun hautausmaalla on tehty viime viikolla ilkivaltaa kaatamalla kuusi hautakiveä. Kaikki kaadetut kivet ovat nyt pystyssä, ja haudat ovat kunnossa.

Ylipuutarhuri Juha Moilasen mukaan hautakivet säilyivät vahingoittumattomina yhtä lukuun ottamatta. Siihen on tullut pieniä vaurioita. Omaisia on tiedotettu asiasta.

"Läheisten haudat ovat omaisille tärkeitä. Vahingonteko hautaa kohtaan järkyttää aina. On ikävää, että tällaista pääsee tapahtumaan", sanoo yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Niilo Pesonen.

Vanhalla hautausmaalla on myös hautakiviä, jotka ovat olleet pitkään rikki tai kallistuneina. Ne eivät liity tähän tapaukseen.

"Vanhat hautakivet kallistuvat ja kaatuvat myös itsestään aikojen kuluessa", muistuttaa ylipuutarhuri Juha Moilanen.

Ilkivaltaa kohdannut alue sijaitsee kortteleiden 4, 8 ja 9 alueilla. Hautausmaan kartta löytyy osoitteesta http://www.oulunseurakunnat.fi/oulun-hautausmaaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

 

Lisätietoja:
yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Niilo Pesonen, puh. 044 316 1584
ylipuutarhuri Juha Moilanen, puh. 0400 769 373

Tue Jun 20 16:32:00 EEST 2017