Uutislistaukseen

Menovinkit viikolle 13

Seitsemän naista ristillä kertoo tarinoita surusta

Kuvassa gerbera-kukka, josta on irronnut terälehti.

 

Seitsemän naista ristillä -näyttämöteos valtaa Karjasillan kirkon (Nokelantie 39) lauantaina 1.4. kello 19. Teos kertoo surusta ja sen monista kasvoista: seitsemän naisen monologit kertovat erilaisista tavoista selvitä surun yli ja päästä jälleen kiinni elämään.

”Vaikka pääosassa ovat naiset, näytelmän teemat ja tarinat sopivat ihan kaikille, myös miehille”, kertoo käsikirjoittaja Anne-Maria Haapala. Seitsemän naista ristillä on kertomuksia erosta, kuolemasta, pelosta, epätoivosta, onnesta ja rakkaudesta. Naisten tarinoissa suru taistelee elämän puolesta.

”Näytelmä herättää ajattelemaan, miten surevan ihmisen voisi kohdata. Naiset kertovat arkisella tavalla, miltä suru heistä oikein tuntuu”, sanoo Haapala. ”Arjessa meidän voi olla vaikea lähestyä surevaa ihmistä, emmekä lopulta osaa pysähtyä kuuntelemaan hänen ajatuksiaan. ”

Anne-Maria Haapala myös ohjaa ja dramatisoi käsikirjoittamansa näytelmän. Näyttelijöinä esiintyy hailuotolaisia naisia. Näyttämöteoksen musiikkina käytetään Mateli Kuivalattaren itkuvirsiä ja Eino Leinon sävellettyjä runoja. Musiikista vastaavat Sonja Vähämetsä, laulu ja piano, Sinikka Ala-Leppilampi, viulu, ja Ari Kivelä, kontrabasso.

Näytelmän liput maksavat 20 € / 17 €. Osa lippujen tuotosta menee Yhteisvastuukeräykseen.

 

Oulun ev.-lut. seurakuntien menovinkit 27.3.–2.4.2017

Iltaperhekerho maanantaina 27.3. kello 18–19.30 Pyhän Andreaan kirkossa (Sulkakuja 8). Iltaperhekerhoon on tervetullut koko perhe, myös isovanhemmat ja kummit. Iltaperhekerhossa on mukavaa yhdessäoloa, askartelua, leikkiä, laulua, hiljentymistä ja illan päätteeksi tarjotaan iltapala. Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

EU-ruokaa jaossa Haukiputaalla tiistaina 28.3. kello 9–14 osoitteessa Kauppakuja 2 (entinen Valintatalo), Kiimingissä keskiviikkona 29.3. kello 16–18 Kiimingin seurakuntakeskuksessa (Kirkonniementie 6) ja Oulunsalossa perjantaina 31.3. kello 10–17 Oulunsalon seurakunnan toimitalossa (Vattukuja 2). Ruoka on tarkoitettu avustukseksi pienituloisille.

Oulun tuomiorovastikunnan kehitysvammaisten kirkkopäivä torstaina 30.3. kello 13–15 Kiimingin kirkossa (Kirkonniementie 8). Kirkkopäivä on tarkoitettu kehitysvammaisille ja heidän läheisilleen. Ensin vietetään ehtoollisjumalanpalvelusta kirkossa, ja sen jälkeen on kirkkokahvit seurakuntatalolla. Tapahtumaan järjestetään ilmainen linja-autokuljetus Oulusta. Kahvitarjoilua ja kuljetusta varten tulee ilmoittautua etukäteen christa.moilanen@evl.fi tai p. 040 515 69 35.

Ookko nää näläkänen – soppapäivä Palokassa perjantaina 31.3. kello 11–13 Palokan seurakuntakodissa (Parkettitie 3). Koko perheen tapahtumassa on tarjolla soppaa tykistä pihalla ja jälkiruokakahvit tarjotaan Jelpparien kerhossa seurakuntatalossa. Lapsille on järjestetty omaa ohjelmaa. Paikallinen diakoniapiiri arpoo paikan päällä herkkukorin.

"Että muistaisit saman" -konsertti lauantaina 1.4. kello 19 Oulunsalon kirkossa (Uhrikirkonkuja 2). Mirkka Paajanen esittää lauluja tuoreen levynsä nimeä kantavassa konsertissa. Mirkka on kiertänyt jo vuosia Suomen eturivin artistien kanssa ja tehnyt lauluja muun muassa Katri Helenalle, Club for Fivelle, Suvi Teräsniskalle, Rajaton-lauluyhtyeelle ja Samuli Edelmanille. Käsiohjelma 10 euroa. Vapaa pääsy.

Yhteisvastuu-lounas sunnuntaina 2.4. kello 11–13 Kellon seurakuntakodissa (Kylätie 8). Tarjolla on karjalanpaistia, perunat, kasvisgratiini ja tuoresalaatti. Jälkiruokana tarjotaan keväinen mangoherkku kahvin kanssa. Lounaan hinta on 10 € aikuiselta, 5 € lapselta ja alle 5-vuotiaat ruokailevat ilmaiseksi. Ruoka on laktoositon ja gluteiiniton.

Kreettan kammari sunnuntaina 2.4. kello 15 Tuiran kirkossa (Myllytie 5). Kreettan kammari on uusi konserttisarja, jossa tehdään barokki- ja renessanssimusiikkia tutuksi leppoisasti jutustellen ja musisoiden. Tässä konsertissa esiintyvät Laura Kangas, barokkiviulu, ja Laura Röntynen, cembalo. Ohjelma 10 / 5 €. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Taustatarinaklubi – Iina Palokangas sunnuntaina 2.4. kello 16 Vanhassa pappilassa (Asemakatu 6). Huhtikuun klubilla esiintyy Taustatarinaklubia itse myös emännöivä Iina Palokangas. Iina on oululaislähtöinen laulaja–lauluntekijä, joka ihastuttaa sielukkaalla äänellään ja vahvalla läsnäolollaan. Laulelman ja soulin sävyttämien pop-kappaleiden keskiössä ovat herkät suomenkieliset tekstit sekä usvaiset melodiat. Vapaa pääsy.

Pergolesin Stabat Mater sunnuntaina 2.4. kello 18 Oulujoen kirkossa (Oulujoentie 69). Stabat Mater on katolinen hymni 1200-luvulta, jonka todennäköinen tekijä on Jacopone da Todi. Se käsittelee Marian kärsimystä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikana. Pergolesin Stabat Materin esittävät Petra Rissanen(sopraano), Johanna Fiskaali (altto), Anna Manninen (1.viulu), Aili Heikkilä (2.viulu), Maria Vesterinen (alttoviulu), Maria Mattila (sello) ja Johanna Simonen(urut). Ohjelma maksaa 10 euroa. Vapaa pääsy.

 

Kuva: Sanna Krook

Julkaistu 23.3.2017

2017-03-23 13:23:01.0