Uutislistaukseen

Menovinkit kevään korvalle

Irakilainen ruoka tuo yhteisen pöydän ääreen

Yhteisvastuukeräyksen sydänlogo

Myllyojan seurakuntatalolla (Koivumaantie 2) on lauantaina 25.3. kello 17 tarjolla kansainvälinen ruokailu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Ruokailu järjestetään yhteistyössä vastaanottokeskusten tukiyhdistyksen kulttuurikahvilan kanssa. Tilaisuudessa esittävät musiikkia Timo Nykyri ja Liisa Lääveri.

Ruoan valmistavat Irakista kotoisin olevat kurdikokit, ja avustamassa on myös joukko afganistanilaisia maahanmuuttajia. Tarjolla on kanabiriania, linssikeittoa, salaattia ja leipää. Jälkiruoaksi on kahvi, tee ja baklava. Ruokailun hinta on 7 € aikuisilta ja 5 € 7–12-vuotiailta lapsilta.

”Yhteistyö seurakuntien kanssa on ollut alusta asti tiivistä. Olemme saaneet tiloja käyttöömme niin kielen opetukseen kuin ruoanlaittoakin varten. Meille oli luontevaa lähteä mukaan Yhteisvastuukeräykseen”, kertoo Satu Haapanen Oulun vastaanottokeskusten tukiyhdistyksestä.

”Ruokailulla halutaan madaltaa raja-aitoja, ja yhteinen ruokailu luo yhteisöllisyyttä”, kertoo puolestaan diakoniatyöntekijä Anu Fedotoff. ”Me ajattelemme seurakunnassa niin, että tässä he, joita on autettu, voivat olla puolestaan tarjoamassa omaa osaamistaan hyvän asian puolesta”, hän jatkaa.

 

Oulun ev.-lut. seurakuntien menovinkit 20.3.–26.3.2017

Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten yhteiset seurat tiistaina 21.3. kello 18.30 Kiltatalo Walhallassa Hietasaaressa (Jaalakuja 1). Seurat järjestetään yhteistyössä opiskelijoiden ja nuorten aikuisten parissa toimivien tahojen kanssa. Tällä kertaa vastuutahona on lääketieteen opiskelijoiden Henkireikä.

Vanhan musiikin päivän konsertti tiistaina 21.3.2017 kello 19 Oulunsalon kirkossa (Uhrikirkonkuja 2). Oulunsalo Ensemble kokoaa yhteen alueen vanhan musiikin opiskelijoita ja ammattilaisia. Pääpaino on J. S. Bachin musiikissa. Esiintymässä ovat Pirjo Mäntyvaara, sopraano, Maija Tynkkynen, urut, Sinikka Ala-Leppilampi, viulu, Hilla Lappalainen, alttoviulu, ja Oulunsalon juniorikamariorkesteri (Oulun konservatorio). Konsertti on osa Vanhan Musiikin Päivää, ja se järjestetään yhteistyössä Suomen vanhan musiikin liiton kanssa. Vapaa pääsy.

Kirjavirtaa Pappilassa – kirjallisuuspiiri lukevaisille keskiviikkona 22.3. kello 18–20 Kastellin kirkossa (Töllintie 38). Maaliskuussa piirissä keskustellaan Maria Jotunin Huojuvasta talosta ja Eino Leinon Helkavirsistä (runoteos tai sarjakuvakirja).

Agnostikkoilta torstaina 23.3. kello 19 Vanhassa pappilassa (Asemakatu 6). Illan teemana on sukupuolen ja rakkauden rajat kirkossa. Keskusteluun osallistuvat Tuiran seurakunnan kappalainen Päivi Jussila, kansainvälisen työn pastori Árpád Kovács, kirkkohallituksen asiantuntija Stiven Naatus, Tuiran seurakunnan seurakuntapastori Helena Paalanne sekä Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström. Illan tarkoituksena on luoda tila avoimelle ja suoralle keskustelulle, ja myös yleisö voi ottaa osaa keskusteluun.

Pekka Simojoen Avara-kiertue torstaina 23.3. kello 19–20.30 Oulun tuomiokirkossa (Kirkkokatu 3a). Gospelmusiikin konkarin Pekka Simojoen Avara-konserttikiertueella on mukana musisoimassa akustishenkinen trio Matti Kallio, Sami Asp sekä Sami Koskela. Käsiohjelma 10 € ovelta tuntia ennen konsertin alkua. Vapaa pääsy.

Yhteislaulutilaisuus "Nyt kuule lauluni iloinen" perjantaina 24.3. kello 21–21.50 Oulun tuomiokirkossa (Kirkkokatu 3a). Tapahtuma on osa Jaetut eväät -jumalanpalveluspäiviä. Urkurina on Lauri-Kalle Kallunki, esilaulajana Henna-Mari Sivula ja mukana myös Oulun seurakuntien kuorolaiset johtajanaan Jarkko Metsänheimo.                                                                                                                                

Barokkimessu sunnuntaina 26.3.2017 kello 12 Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3). Barokkimessun musiikillinen runko on Antonio Vivaldin Magnificat, jonka toteuttavat soitinyhtye Oulunsalo Ensemble ja sekakuoro Tuike. Messun toimittaa Anna-Leena Häkkinen, avustaa Piritta Korhonen, kanttorina Tommi Hekkala ja urkurina Raakel Pöyhtäri.

Lepää liikkeessä – Pyhän tanssin iltapäivä sunnuntaina 26.3. kello 14–17 Tuiran kirkossa (Myllytie 5). Pyhä tanssi on liikettä ja hiljaisuutta, rukoilemista koko keholla. Pyhän Tanssin iltapäivä on maksuton ja koostuu kolmesta 45 minuuttia kestävästä hetkestä, jotka alkavat klo 14, 15 ja 16. Osallistua voi joko kaikkiin hetkiin tai yhteen kokonaisuuteen. Tarjolla on välipala, josta on vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuukeräykselle. Vetäjänä toimii koulutettu pyhän tanssin ohjaaja Päivi Päivike.

Markuksen evankeliumi sunnuntaina 26.3.2017 kello 16 Ylikiimingin kirkossa (Kirkkomäki). Tornion kaupunginteatteri esittää monologin Markuksen evankeliumista. Monologin esittäjä on näyttelijä Pauli Mahlamäki. Esityksen on ohjannut Suomen Kirkon sisälähetysseuran opiston opiskelijaryhmä ja joukko kirkon asiantuntijoita.

"Kaunis pieni ihminen” – Marian päivän runoilta sunnuntaina 26.3. kello 18.30 Kastellin kirkossa (Töllintie 38). Vuoden 2017 toinen runoilta sisältää poprocklyriikkaa, suomalaisia klassikkorunoja ja nykyrunouden helmiä. Niiden teemoina ovat muun muassa äitiys, rakkaus, kaipuu ja vanhemmuus. Runoja esittävät Aila Valtavaara, Marika Säkkinen, Pirjo Kauppinen, Pasi Korpela ja Juha Vähäkangas. Kanttorina on Riitta Piippo. Vapaaehtoinen kolehti Yhteisvastuukeräykseen.

2017-03-16 11:04:42.0