Airi Snellman-Hännisen suunnittelemat kirkkotekstiilit

Oulun tuomiokirkkoon hankittiin nykyisin käytössä olevat kirkkotekstiilit kirkon peruskorjauksen yhteydessä vuosina 1997–99. Tuolloin tekstiilitaiteilija Airi Snellman-Hänninen suunnitteli kirkkoon neljä tekstiilisarjaa, valkoisen, vihreän, punaisen ja violetin, joihin kuuluvat alttarivaate, messukasukka, stola, saarnatuolin ja lukupulpetin kirjaliinat sekä kalkkiliina.

Liturgisilla väreillä on omat merkityksensä. Valkoinen kuvaa iloa, puhtautta ja viattomuutta, vihreä taas kasvua, elämää, toivoa ja kilvoitusta. Punainen on vapauden, Pyhän Hengen, tulen ja veren väri ja violetti katumuksen, odotuksen, parannuksen ja kärsimysajan väri.


Valkoisen, vihreän ja punaisen sarjan kuva-aiheiksi Snellman-Hänninen valitsi siivet, jotka muodostuvat lehtikultaan kudotuista ylöspäin suuntautuvista kolmioista, Pyhän Kolminaisuuden vertauskuvista. Siivet muistuttavat enkelinsiipiä ja niissä on toivoa antavaa, ylöspäin suuntautuvaa liikettä. Aihe viittaa Mooseksen kirjan jakeeseen: "Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut" (2. Moos. 23:20). Kultainen väri kuvastaa aurinkoa ja valoa.

Yhteisten teemojen lisäksi tuomiokirkon paramenteissa on niiden liturgiseen väriin ja käyttötarkoitukseen liittyviä symboleja. Punaisessa alttarivaatteessa näkyy alas laskeutuva kyyhkynen Pyhän Hengen vertauskuvana ja valkoisessa alttarivaatteessa kreikkalainen risti, joka kuvaa Kristuksen neljää tekoa: helvetin vallan murskaamista, armon lahjoittamista, syntien anteeksi antamista ja taivaan avaamista syntisille.

Violetin sarjan alttarivaatteeseen on kudottu muista paramenteista poiketen moderni orjantappurakruunu, Kristuksen kärsimyksen symboli, ja lukupulpetin kirjaliinoissa kolmioista muodostuu tiimalasi, joka on tässä yhteydessä vanhan ja uuden liiton vertauskuva.

Kirkkotekstiilit on valmistettu kampavillalangasta, jonka sidoksena on pujotettu pompisidos. Ne on kutonut Hilkka Salo ja ommellut Taina Leppilahti.

Teksti: Kirsi Schali