Kehitysvammaiset seurakunnassa

Seurakunnan kehitysvammaistyössä ihmisarvon puolustaminen, tasavertaisuus ja seurakuntayhteys ovat tärkeitä. Jokainen on tervetullut mukaan seurakuntaan sellaisena kuin on.

Diakoniatyöntekijä ja pastorit vierailevat kodeissa, laitoksissa, asuntoloissa
ja työkeskuksissa. Tukea on tarjolla arjen ongelmissa ja elämän kriisivaiheissa kaiken ikäisille kehitysvammaisille.
 
Kehitysvammaisille ja heidän läheisilleen on seurakuntayhtymässä kehitysvammaistyön diakoniatyöntekijä ja jokaisessa seurakunnassa oma kehitysvammaistyön yhdyshenkilö. Lisäksi Oulun ja sen lähialueiden seurakunnissa työskentelee kaksi kehitysvammaistyön pastoria.
 

Kerhoja ja leirejä

Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä osallistujien kanssa. Säännöllistä toimintaa kehitysvammaistyössä ovat mm.:

Keskustelukerho kerran viikossa

Varttuneiden porinapiiri joka toinen viikko

Nuorten aikuisten Olkkari-illat kerran kuukaudessa

Leirit ja retket antavat vaihtelua arkeen. Leirejä ja yksittäisiä leiripäiviä järjestetään vuoden mittaan useita. Kerran vuodessa järjestetään rippileiri. Leireillä jokaisella leiriläisellä on oma, vapaaehtoinen avustaja. Diakoniatyöntekijä rekrytoi vapaaehtoiset ja perehdyttää heidät tehtäviinsä.

 
 

Kehitysvammaistyön kausiohjelma keväälle 2018 (RTF-tiedosto) >>

Hartautta ja musiikkia

Oulussa yksi suuri yhteinen tapahtuma on kirkkopyhä, joka kiertää vuosittain eri seurakunnissa. Tahkokankaan palvelukeskuksessa järjestetään jumalanpalveluksia, Tainan tahdit -musiikkihetkiä ja Kauneimmat joululaulut. Ryhmäkodeissa pidetään hartauksia ja rukoushetkiä, lauletaan virsiä ja keskustellaan.
 

Tarkemmat tiedot kerhoista, leiristä, retkistä ja muista ajankohtaisista tapahtumista löytyvät tapahtumakalenterista.

Kerholaisten mielipiteitä siitä, miksi kerhossa on mukavaa ja miten kerhoissa toimitaan:

- Autamme toisiamme.

- Tapaamme tuttuja.

- Meillä on rakkautta.

- Emme kiusaa, kiroile tai mökötä.

- Kaikilla on "tilaa".

- Kuuntelemme toisiamme, emme puhu päällekkäin.

- Meillä on huumoria.

- Olemme ystäviä.

 

Ota yhteyttä

Diakoniatyöntekijä Christa Moilanen-Hyttinen
p. 040 515 6935
christa.moilanen@evl.fi
Isokatu 17, 3. kerros, PL 122 ,90101 Oulu
 

Kehitysvammaistyön pastori Hanna Fähnrich
p. 050 433 4104 
hanna.fahnrich@evl.fi
Isokatu 17, 3. kerros, PL 122, 90101 Oulu

 

Kehitysvammaistyön pastori Risto Tabell
p. 040 579 7805 
risto.tabell@evl.fi
Isokatu 17, 3. kerros, PL 122, 90101 Oulu

Oulun seurakuntien kehitysvammaistyön yhteistyötahoja: