Seurakuntarakenneselvitys - raportit

Selvittelijöiden loppuraportti

Mon, 02 Nov 2009 09:23:00 GMT

Loppuraportti - Pentti Lampinen ja Juha Kauppinen

I Tehtäväksi anto

Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto on 11.12.2008 päättänyt käynnistää seurakunta-, hallinto- ja toimintarakenneselvityksen. Selvityksen tavoitteena on selvittää millaisella rakenteella Oulussa voidaan parhaiten tukea seurakuntalaisten uskoa ja elämää kristittynä. Myös mahdollisten kuntaliitosten vaikutukset on otettava huomioon. Yhteinen kirkkoneuvosto velvoitettiin toimeenpanemaan selvitystyö.

Päätöksen johdanto-osassa todetaan, että kirkkohallituksen asettama seurakuntarakennetyöryhmä (mietintö Sarja C 2007:9) on pitänyt tarpeellisena, että seurakunnissa pohditaan olemassa olevien hallinto- ja toimintarakenteiden tarkoituksenmukaisuutta, tehokkuutta ja taloudellisuutta. Seurakunnissa tarvitaan uusia dynaamisia toimintarakenteita, jotka tukevat hengellistä elämää ja tavoittavat seurakuntalaisen luontevissa elämänyhteyksissä.

Yhteinen kirkkoneuvosto nimesi 13.01.2009 selvityshankkeen ohjausryhmän ja kutsui selvittelijöiksi teologian tohtori Juha Kauppisen ja maakuntaneuvos Pentti Lampisen.

Selvitystyön tulee olla valmis 31.03.2009.

Työ käynnistyi siten, että tutustuttiin asiaa käsittelevään valtakunnalliseen materiaaliin sekä useisiin suurten kaupunkien seurakuntayhtymien ja yhden seurakunnan toimintoihin. Lisäksi kuultiin laajasti Oulun seurakuntayhtymän luottamushenkilöitä ja työntekijöitä. Myös Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmea ja Oulun kaupungin kanssa liitoneuvotteluja käyvien kuntien seurakuntien edustajia on kuultu. Oulun kaupungin asukkaiden mielipiteitä selvitystyöhön liittyvistä asioista selvitettiin Taloustutkimus Oy:n tekemällä yhteisökuvatutkimuksella.

Kaiken edellä mainitun kuulemisen johtopäätös on, että myös Oulun seurakuntayhtymässä on tarvetta pohtia omien rakenteidensa tarkoituksenmukaisuutta ja tehokkuutta.
Yksi merkittävä haaste seurakunnille on kirkon jäsenmäärän arvioitu pieneneminen. Kirkon tutkimuskeskus on arvioinut, että vuoteen 2020 mennessä kirkon jäsenmäärä voi pahimmassa tapauksessa laskea 50-60 prosentin välille. Todellisuudessa seurakuntien verotulojen menetys tällöin on vielä suurempi kuin kirkosta eroavien määrä, koska kirkosta eroavat ovat pääsääntöisesti hyvin koulutettuja työssä olevia henkilöitä. Oman ongelman seurakuntien talouteen aiheuttaa juuri nyt vallitseva maailmanlaajuinen talouslama, joka tulee lähivuosina julkisella puolella vielä syvenemään. Laman seurauksista julkinen sektori ml. seurakunnat tulee kärsimään hyvin kauan.

Millaisella hallinnollisella rakenteella Oulun seurakunnat pystyvät parhaiten vastaamaan tähän ja muihin kirkkoa ja seurakuntia kohtaaviin haasteisiin?

Oulun seurakuntayhtymän talous on tähän asti ollut vahva. Lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna täällä ei jouduta mihinkään paniikkiratkaisuihin. Uudistamalla ajoissa omia rakenteitaan ja toimintatapoja uudet haasteet voidaan kohdata hallitusti ja näin turvata häiriötön seurakunnallinen toiminta myös tulevaisuudessa.

Suomen ev.lut. kirkossa on käynnistymässä mittavia valtakunnallisia hankkeita, jotka koskevat väestörekisteriä, taloushallintoa ja tietohallintopalveluja. Oulu tulee niissä olemaan keskeinen Pohjois-Suomen toimija. Nämä hankkeet tulevat muuttamaan Oulun seurakuntayhtymän/ tai seurakunnan asemaa suhteessa moniin ympäristön seurakuntiin. Nämä valtakunnalliset hankkeet ovat sen luontoisia, että niillä ei ole suoranaista vaikutusta esillä olevaan kysymykseen Oulun seurakunta-, hallinto- ja toimintarakenteesta.

Seurakuntien muista nykyisistä tukipalveluista kiinteistötoimi ja hautaustoimi sekä taloushallinto, siltä osin kuin valtakunnalliset hankkeet eivät sitä kosketa, tullevat pysymään hyvin samankaltaisina riippumatta seurakunta-, hallinto- ja toimintarakenteesta. Henkilöstöhallinnon ja tiedotuksen toimintaan rakenneratkaisuilla on iso merkitys.

II Arviointiperusteet

Selvitystyön yhteydessä hahmoteltiin kahta erilaista seurakuntien hallinto- ja toimintarakennetta. Toinen on ”jalostunut” seurakuntayhtymä, jonka hallinnossa ja toiminnassa on pyritty korjaamaan esille nousseita ongelmia. Toinen hahmotelma on yksi seurakunta, joka perustettaisiin Oulun nykyisten neljän seurakunnan tilalle tai syntyisi seurakuntaliitosten seurauksena.

Kummankin hahmotelman alkuvalmistelussa oli mukana luottamushenkilöistä ja työntekijöistä koostuva työryhmä. Kutsu työryhmään esitettiin kaikille Oulun seurakuntien luottamushenkilöille ja työntekijöille. Seurakuntayhtymän työstämistä tehneen työryhmän vetäjänä oli Pentti Lampinen. Juha Kauppinen oli mukana yhden seurakunnan työryhmässä. Ohjausryhmä on jatkanut kummankin hahmotelman työstämistä. Jatkokäsittelyyn menevät mallit jalostuneesta seurakuntayhtymästä ja Oulun yhdestä seurakunnasta ovat ohjausryhmän käsittelemiä ja hyväksymiä.

Kun valintaa kahden esillä olevan mallin välillä tehdään, tulee selvittelijöiden käsityksen mukaan tarkastella asiaa riittävän monesta näkökulmasta. Tähän tarkasteluun antaa hyvän rungon koko Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskevan seurakuntarakennetyöryhmän mietinnön sisältö, johon yhtymäjohtaja Ilpo Kähkönen pääosin perustaa esittelynsä Oulun seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston päättäessä seurakunta-, hallinto- ja toimintarakenneselvityksen käynnistämisestä. Tältä pohjalta nousee esiin kuusi valintakriteeriä. Niiden lisäksi on syytä tarkastella vielä kahta muuta näkökulmaa.

1. Suomalaisen elämäntavan ja yhteiskunnan muutosten seurauksena seurakuntien on entistä vaikeampaa pitää huolta kaikista jäsenistään ja ylläpitää yhdenmukaisuutta niin, että kirkon jäsenyys koettaisiin mielekkäänä. Miten kummassakin mallissa vahvistetaan kirkon jäsenyyttä?

2. Seurakunnan elämässä sen toiminta on keskeisessä asemassa. Se on tärkeää jäsenistölle vaikka toimintaan ei erityisen aktiivisesti itse osallistuttaisikaan. Miten kummassakin mallissa voidaan turvata monipuolinen seurakuntatyö tasapuolisesti kaikille seurakuntalaisille?

3. Seurakuntien taloudellinen vakaus näyttää joutuvan tulevaisuudessa uhatuksi sekä julkisyhteisöjen yleisten talousongelmien että kirkon jäsenkehityksen seurauksena. Miten kummassakin mallissa voidaan kohdata mahdollisesti muuttuva taloudellinen tilanne?

4. Seurakuntien hallinnon monimutkaisuuteen ja raskauteen sinänsä on kiinnitetty huomiota. Kritiikki on koskenut erityisesti seurakuntayhtymien hallintoa. Miten kummassakin mallissa hallinnon keveys ja selkeys voitaisiin toteuttaa niin, että hallinto toteutuisi tarkoituksenmukaisella tavalla?

5. Hallinnon ongelmien lisäksi on seurakuntaelämää tarkasteltaessa toistuvasti, eri puolilla Suomea, tuotu esiin johtajuuden ongelmat. Johtajuus on nähty heikkona ja usein epäselvänä. Miten kummassakin mallissa organisaation eri tasoilla toimii tehokas johtaminen?

6. Seurakuntien tärkein voimavara ja suurin menoerä on sen henkilöstö. Tämän resurssin paras mahdollinen käyttö kaikkien seurakuntalaisten palvelemiseksi myös alati muuttuvassa tulevaisuudessa on erityisen tärkeää. Miten kummassakin mallissa voidaan huolehtia työvoimaresurssien mielekkäästä käytöstä?

7. Rakenneselvitystä koskeneessa valtuustoaloitteessa todettiin, että selvittelyssä on huomioitava myös mahdollisten kuntaliitosten vaikutukset. Miten kummassakin mallissa voidaan ottaa vastaan kuntaliitosten seurauksena uusia seurakuntalaisia?

8. Muutos on aina uhka ja mahdollisuus. Muutos vaatii paljon voimavaroja ja siksi muutosten on oltava riittävän merkittäviä ja niiden vaikutusten riittävän edullisia, jotta niiden läpiviemiseen kannattaa uhrata voimavaroja. Miten mahdollinen muutos tästä näkökulmasta on kummassakin mallissa?

III Seurakuntayhtymämallin ja yhden seurakunnan mallin arviointia

Seuraavassa arvioidaan seurakuntayhtymämallia ja yhden seurakunnan mallia edellä esitettyjen tavoitteiden toteutumisen näkökulmasta

1. Seurakuntalaisten jäsenyyden vahvistaminen

Seurakuntayhtymämalli

Yhtymämallin mukaan toimintarakenteen on palveltava seurakuntalähtöisesti perustehtävän toteuttamista parhaalla mahdollisella tavalla ja noustava toimintaympäristön tarpeista alue- ja seurakuntatasolla sekä seurakuntien ja seurakuntayhtymän yhteistoiminnan tasolla. Toiminnan eri tasojen merkitys vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Aluetaso on tärkeä lapsiperheille ja vanhuksille. Seurakuntien yhteistoiminnan taso on tärkeä esimerkiksi nuorten aikuisten toiminnassa.
Seurakunnan koon osalta voidaan kysyä onko esim. 30.000 – 40.000 asukkaan seurakunta liian suuri, jotta siihen voisi samaistua.
Yhtymän osalta on koettu jonkinlaiseksi ongelmaksi asuinpaikan muutos seurakunnasta toiseen, koska silloin vaihtuvat tutut vanhat työntekijät uuden seurakunnan työntekijöihin.

Yhden seurakunnan malli

Yhdessä seurakunnassa jäsenyys säilyy asuinpaikan muuttumisesta huolimatta. Tämä on tärkeää luottamushenkilöille, jotka eivät menetä seurakunnan vaihtuessa tehtäväänsä. Erityisesti nuorille aikuisille jäsenyyden mieltäminen Oulun yhteen yhteiseen seurakuntaan näyttää olevan tärkeää.
Yhdessä seurakunnassa voidaan jäsenyyttä tukea sekä alueellisen että henkisen läheisyyden avulla. Kuten edellä todettiin, maantieteellinen läheisyys on tärkeää lapsille, lapsiperheille ja vanhuksille. Yhdeksän lähikirkkoa antaa tähän mahdollisuuden. Nuorten aikuisten, maahanmuuttajien ja muiden seurakuntalaisten, jotka alueellisen läheisyyden sijaan etsivät paikkaansa seurakunnassa henkisen läheisyyden avulla, on helpompi toimia, kun seurakuntarajat eivät ole esteinä.
Tulevaisuuden kirkossa oman kokoavan toiminnan rinnalla yhteiskunnassa tapahtuva vaikuttaminen mm. tiedotusvälineissä, työpaikoilla, harrastusryhmissä ja verkkokirkossa toteutuvat tavalla, jossa nykyisen kaltaisilla neljällä seurakunnalla ei ole merkitystä.

2. Monipuolisen seurakuntatyön turvaaminen

Seurakuntayhtymämalli

Seurakuntayhtymässä kukin seurakunta huolehtii omalla alueellaan monipuolisen seurakuntatyön turvaamisesta ja pitää tätä varten oman alueensa puolta. Toiminnassa pyritään ylläpitämään alueellista identiteettiä. Seurakuntien keskinäisen yhteistyön toimivuus edellyttää useiden tiimien olemassa oloa, mikä sinänsä lisää työtä. Erityisosaamisen hyödyntäminen edellyttää vapaaehtoista sopimista. Erityistehtäviä varten yhteisen seurakuntatyön palveluksessa on mm. sairaan sielunhoitoa ja perheneuvontaa varten erityisosaajia.

Monia seurakuntalaisten tarvitsemia käytännön palveluja varten perustetaan keskikaupungille toimipiste Oulun kaupungin antaman Oulu 10 –mallin mukaisesti. Palvelupisteessä on pidennetyt aukioloajat ja mm. papin päivystys.

Yhden seurakunnan malli

Yhdeksän lähikirkon toiminnassa toteutuvat seurakunnan keskeiset työmuodot. Lähikirkkojen toiminnan monipuolisuus profiloituu ja painottuu alueen asukkaiden mukaan. Tutut ja siten turvallisiksi koetut toimintatavat löytyvät kaikista lähikirkoista. Lähikirkot voivat lisäksi erikoistua tiettyihin seurakuntatyön muotoihin, jotka tällöin palvelevat laajempaa osaa seurakuntaa. Osin näin voidaan toimia myös yhtymämallissa.

Elämäntapojen muuttumisen seurauksena entistä useammat työmuodot tulevat koko kaupungissa yhteisiksi. Tällaisen työn tarpeet ja alueelliset painotukset muuttuvat yhä nopeammin. Näiden toimintojen ohjaaminen yhden seurakunnan johdon alaisuudessa on yhtymän toimintaa joustavampaa.
Sairaan sielunhoito, perheneuvonta ja muut vastaavat toiminnan erityispalvelut toteutuvat yhdessä seurakunnassa hyvin samalla tavoin kuin yhtymässäkin.
Lähikirkkojen monien tehtävien hoitamisessa on avuksi se, että koko kaupungissa voidaan yhteisesti tehdä valmisteluja, vapaaehtoisten rekrytointia, koulutusta ja ohjausta sekä liittää alueelliseen työhön yhteisiä tapahtumia.

Toiminnan tasalaatuisuuteen ja sen vaatimien työvoimaresurssien tasapuoliseen käyttöön voidaan yhden johdon alaisuudessa pyrkiä hyvällä tavalla.
Myös yhden seurakunnan mallissa olisi kaikkia seurakuntalaisia palveleva keskustan toimipiste.

3. Talouden vakaus

Seurakuntayhtymämalli

Taloudellinen lamatilanne sekä seurakuntien jäsenmäärän väheneminen tulevat pienentämään seurakuntien tuloja joidenkin arvioiden mukaan jopa tuntuvasti. Työvoima- ja kiinteistökustannukset muodostavat suurimman kuluerän seurakuntien menoista. Työntekijähaastatteluissa sekä suoritetussa nelikenttäanalyysissä arvioitiin, että seurakuntayhtymässä on vaikeampi sopeutua niukkeneviin resursseihin kuin yhdessä seurakunnassa. Nähtävästi näiden kahden mallin rakenteelliset erot sekä päätöksenteon erilaisuus ovat olleet perusteena em. näkemykselle.

Yhtymämallissa todetaan, että niukkenevaan taloustilanteeseen varaudutaan ja käytetään hyväksi luonnollisen poistuman antamat mahdollisuudet virkojen ja toimien vähentämiseksi.

Niissä tapauksissa, joissa esimerkiksi nykyisen neljän viran (yksi virka/seurakunta) hoitaminen voidaan järjestää siten, että samat tehtävät hoitaakin kaksi tai kolme henkilöä tarvitaan erittäin hyvää yhteistyötä seurakuntien ja kirkkoherrojen välillä.
Sama koskee sellaisia tapauksia, joissa luonnollinen poistuma voisi vääristää jonkin seurakunnan tasapainoista virkarakennetta.
Sopeutuminen niukkeneviin resursseihin on mahdollista myös seurakuntayhtymässä. Hyvä yhteistyö keskeisten viranhaltijoiden välillä helpottaa tavoitteen saavuttamista. Myös yhteisen kirkkoneuvoston rooli keskeisenä päätöksentekijänä tulee korostumaan.

Yhden seurakunnan malli

Seurakuntayhtymää pidetään yleisesti toimintamallina, jossa kasvavia talousresursseja on hyvä jakaa. Siinä käytetyt toimintamekanismit eivät sinällään toimi vähenevien resurssien jakamisessa. Kun yhdessä seurakunnassa on yksi johto, sen on helpompi ryhtyä tarvittaessa karsimaan menoja.
Suuren yksikön etuna on, että edellä yhtymän osiossa kuvatuissa tilanteissa voidaan työvoimaresursseja tasata useamman lähikirkon alueelle. Myöskään luonnollinen poistuma ei yhdessä seurakunnassa vääristä tasapainoista virkarakennetta yhtä helposti kuin monien seurakuntien yhtymässä.
Talouden seuranta voidaan toteuttaa ehdotetun kaltaisessa yhdessä seurakunnassa toimintamuotojen osalta tiliöimällä ja lähikirkkojen osalta tunnisteiden avulla.
Yhteen seurakuntaan siirtyminen tarkoittaisi sitä, että seurakuntayhtymän ja seurakuntien varallisuus, työntekijät ja kiinteistöt siirtyisivät sellaisinaan uudelle seurakunnalle. Yhden seurakunnan toiminta ei taloudellisesti liene sen halvempaa kuin yhtymän ja sen seurakuntien. Hallintorakenteen yksinkertaistamisen tuomat säästöt eivät kokonaisuudessa liene erityisen suuret.

Talouden vakauden näkökulmasta (ainoa) merkittävä ero seurakuntayhtymään johtuu yhden johdon mahdollisuudesta ohjata taloutta toisin kuin, mihin viiden itsellisen toimijan johto neuvottelemalla pääsee.

4. Hallinnon tarkoituksenmukaisuus

Seurakuntayhtymämalli

Työntekijähaastatteluissa on toivottu hallinnon yksinkertaistamista ja keventämistä sekä moniportaisuuden välttämistä. Myös Huotarin komitean mietinnössä seurakuntayhtymien hallintoa pidetään raskaana ja monimutkaisena. Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi on samoilla linjoilla. Hänen mielestä nykyiselle seurakuntayhtymälle tunnusomaista on jähmeys ja yhteistoiminnan vaikeus. Yhtymärakenteesta johtuvat henkilöintressit vaikeuttavat käytännön toimintaa.
Yhtymärakenne on yksittäisen seurakunnan hallintorakennetta monimutkaisempi ja moniportaisempi vääjäämättä siksi, että yhtymärakenteen avulla tulee sekä taata yhtymän seurakuntien itsenäisyys että mahdollistaa yhteinen toiminta. Hallintorakennetta voidaan keventää seurakuntayhtymän perussääntöä muuttamalla, mikä tarkoittaa seurakuntien itsenäisen toimivallan rajaamista.

Yhden seurakunnan malli

Ehdotetussa yhden seurakunnan mallissa kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston asema korostuu yhtymärakenteeseen kuuluvien seurakuntaneuvostojen tehtävien siirtyessä pääosin niille. Jottei kirkkoneuvoston työmäärä ja vastuut kasva kohtuuttoman suuriksi, johtokunnille delegoidaan merkittäviä talouteen ja henkilöstöön liittyviä tehtäviä.
Yhden seurakunnan taloudellis-hallinnollinen rakenne on linjakas ja siksi selkeä. Se on myös yksinkertaisempi ja portaattomampi kuin seurakuntayhtymän hallintorakenne. Hallintoa järjestettäessä tulee pyrkiä siihen, että päätökset tehdään mahdollisimman lähellä niitä, joita se koskee. Kaikkea tarpeetonta asioiden kierrätystä tulee välttää.
Ehdotetussa hallintomallissa lähikirkkojen luottamushenkilötoiminta esitetään organisoitavaksi neuvottelukuntiin, joilla ei ole lainkaan hallinnollis-taloudellisia tehtäviä. Niiden toimivalta syntyy yhdessä toimimisesta. Esityksen taustalla on mm Jyväskylästä saadut kokemukset alueellisen hallinnon raskaudesta. Lienee syytä vielä miettiä, voidaanko ehdotetun Oulun mallin mukaan toimiessa riittävästi kuulla lähikirkkojen luottamushenkilöiden ääntä.

5. Tehokas johtaminen

Seurakuntayhtymämalli

Yhtymän työntekijöiden yksi toive on ollut johtamisjärjestelmän selkeyttäminen. Huotarin komitea puolestaan toteaa, että seurakuntayhtymän hallintoa ja johtamista on toteutettu tavalla, josta on tullut raskauden ja monimutkaisuuden tuntu. Myös johtamisjärjestelmiä pidetään epäselvinä. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajalle kaivataan vahvempaa asemaa seurakuntayhtymän alaisessa hengellisessä työssä. Seurakuntayhtymien kehittämisessä tulee pyrkiä kohti yksilinjaisuutta, jossa yksi henkilö on sekä toiminnan että hallinnon johtaja. Piispa Samuel Salmi katsoo, että yhtymälainsäädäntö luo suuria vaikeuksia yhteistoiminnalle, kun ei ole selvää johtojärjestelmää.
Yhtymämallissa on lähdetty ratkaisemaan em. ongelmia, mutta vain osittain. Yksilinjaiseen johtamiseen pyritään sillä, että yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan roolia vahvistetaan suhteessa kirkkoherrojen kokoukseen ja hallintojohtoon. Pitkäjänteisyyteen ja koko kaupungin hengellisen elämän johtajuuden vahvistamiseen tähdätään sillä, että puheenjohtajana olisi ensisijaisesti tuomiorovasti.

Kirkkoherrojen kokous on keskeisin hengellisiä asioita käsittelevä elin, vaikka sillä ei ole virallista asemaa. Jotta yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan asemaa vahvistettaisiin hengellisissä asioissa, tulisi hänen olla myös kirkkoherrojen kokouksen puheenjohtaja. Tämä sinänsä on pieni asia, mutta kuitenkin oikeansuuntainen johtamisjärjestelmän selkeyttämisessä.

Yhtymämallissa todetaan, että johtamista voi sopimuspohjaisesti delegoida eteenpäin. Edelleen todetaan, että toimeenpanoprosessien seurantaa tulee vahvistaa. Kirkkoherrojen kokoukselle ja johtoryhmälle tulee laatia kirjalliset säännöt, jotka sitouttavat toimimaan yhdenmukaisesti. Kaiken kaikkiaan em. ja myös muiden elinten valmistelun ja päätösten läpinäkyvyyttä tulee parantaa.

Yhtymämallissa käsitellään myös lähiesimiesjärjestelmää, jonka merkitys korostuu suurissa yksiköissä. Vastaavasti ylimpien esimiesten työssä korostuu johtamisen johtaminen. Yhtymässä yhteinen johtaminen tapahtuu yhteisten sopimusten kautta, mikä vaatii aikaa ja työtä.

Yhden seurakunnan malli

Yhden seurakunnan mallissa kirkkoherran asema kaiken hengellisen työn johtajana on yksiselitteisen selkeä. Kirkon lainsäädännössä seurakunnan toimintaa johtavan kirkkoherran suhde taloutta ja hallintoa johtavaan viranhaltijaan on siten rinnasteinen, että hänen johtajaroolinsa toteutuu kirkkoneuvoston puheenjohtajana. Toiminnan ja hallinnon yhteisen johtamisen kehittämiselle luo pohjaa kummankin viran pysyvyys.

Yhden seurakunnan toiminnan johtaminen edellyttää, että kirkkoherran johtamistehtäviä delegoidaan ”työalajohtajalle” ja ”lähikirkkojohtajalle”. Viiden hengen johtoryhmä on riittävän kokoinen voidakseen toimia joustavasti. Kuten yhtymässäkin johtamisen johtaminen korostuu johtavien esimiesten työssä.

Lähiesimiesjärjestelmä rakennetaan tiimeittäin tarpeiden mukaan. Tiimien rakentamisessa pyritään moniammatillisuuteen. Seurakunnan eri toimialueilla tiimimuodostus vaihtelee.

Yhden seurakunnan johtamisjärjestelmä eroaa seurakuntayhtymästä ratkaisevalla tavalla siinä, että johtosuhteet ovat rakenteellisia eikä päätöksenteko perustu löyhiin sopimuksiin.

6. Työvoimaresurssien mielekäs käyttö

Seurakuntayhtymämalli

Seurakuntien tärkein voimavara on sen henkilöstö. Tämän resurssin käyttö parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien seurakuntalaisten palvelemiseksi myös niukemman talouden aikana on erityisen tärkeää. Työvoiman liikkuvuus tulee tästä eteenpäin ainakin jonkin verran lisääntymään. Miten työntekijät voivat erikoistua? Miten luonnollisen poistuman antamaa mahdollisuutta käytetään hyväksi, jos on tarve vähentää työntekijöiden määrää, ilman työvoimarakenteen vinoutumista jossakin seurakunnassa?
Yhtymämallissa on pyritty luomaan periaatteet työntekijöiden liikkumiselle yhtymän sisällä. Sen mukaan kaikki virat perustetaan seurakuntayhtymään kirkkolain rajoitukset huomioiden. Yhteinen kirkkoneuvosto valvoo työntekijöiden sijoittumista yhtymässä ja päättää yli talousarviovuoden mittaisista siirtämisistä kuultuaan johtavia viranhaltijoita. Yhteinen kirkkoneuvosto toimii myös päätöksentekijänä virkojen ja toimien avoimeksi julistamisen osalta huomioiden asian käsittelyn johtoryhmässä. Määräaikaiset siirrot tehdään johtoryhmän päätöksellä talousarviovuoden sisällä.

Edellä kuvattu menetelmä edellyttää hyvää yhteistyötä kaikilta mukana olevilta osapuolilta.

Myös työntekijöiden erikoistuminen, esimerkiksi musiikissa, edellyttää toimiakseen erittäin hyvää yhteistyötä seurakuntien välillä.

Yhden seurakunnan malli

Yhden seurakunnan mallissa kaikki työntekijät ovat yhtenäisen johdon alaisuudessa. Virat perustaa ja lakkauttaa kirkkovaltuusto. Ehdotuksen mukaan virkojen täytöstä, ja tarvittaessa niiden siirrosta, vastaavat johtokunnat kirkkoneuvoston antaman ohjeistuksen ja delegoinnin mukaisesti.

Pääosa toiminnallisen puolen työntekijöistä sijoitetaan lähikirkkoon, missä he ensisijaisesti tekevät työtään. Tarvittaessa voidaan työnjohdollisesti kaikille työntekijöille osoittaa tehtäviä myös oman sijoituspaikan ulkopuolella.

Selektiiveissä ja tukipalveluissa työskentelevät sijoitetaan, lähinnä entiseen, tehtävään. Hekin työskentelevät yhden johdon alaisuudessa.
Kooltaan suurena yksi seurakunta suo mahdollisuuden työntekijöille erikoistumiseen sekä lahjojensa ja erityisosaamisensa käyttöön koko kaupungin alueella.

7. Mahdollisten kuntaliitosten vaikutukset

Seurakuntayhtymämalli

Yhtymämallissa todetaan, että jos liittyvässä seurakunnassa on riittävästi jäseniä (noin 15.000), niin se pääsääntöisesti liittyy omana seurakuntana yhtymään. Seurakuntarajoja voidaan tarkistaa liittymistilanteessa, jolloin rajat eivät välttämättä noudata aiempaa kuntarajaa.

Tavoitteena on, että seurakunnat eivät olisi kovin erikokoisia. Pienempien seurakuntien liittyessä Ouluun voidaan useat pienet seurakunnat yhdistää yhdeksi seurakunnaksi.

Rajoja tarkistetaan olemassa olevien seurakuntien kanssa.

Toiminta integroidaan yhtymän seurakuntien toimintamalliin. Yhtymämalli antaa toimivan mallin uusien seurakuntien mukaantulolle.

Uusien seurakuntien liittyminen yhtymään merkitsee lisähaastetta moniportaiselle yhtymärakenteelle ja entistä useampien tasavahvojen johtajien muodostamalle johtamisjärjestelmälle.

Yhden seurakunnan malli

Kaavailtu Oulun yksi seurakunta ei ole niin suuri, etteikö se voisi ottaa vastaan uusia seurakuntalaisia kuntaliitosten yhteydessä. Yhden seurakunnan toiminta- ja hallintorakenne on tehty ajatellen myös mahdollisia kuntaliitoksia.

Asujaimistoltaan, seurakuntarakenteeltaan ja toiminnaltaan kaupunkimaiset seurakunnat olisi luontevaa liittää Oulun yhteen seurakuntaan lähikirkkoina.
Maantieteellisesti etäällä olevat, maaseutumaiset, pienet seurakunnat voisivat liittyä halutessaan myös kappeliseurakuntina. Kappeliseurakunta on tällaisessa tilanteessa luonteva vaihtoehto ja se vaikuttanee henkisesti helpommalta vaihtoehdolta kuin lähikirkko. Lähikirkon ja kappeliseurakunnan asema voidaan ohjesäännön avulla tehdä hyvin samankaltaiseksi.

Liittyvien seurakuntien henkilöstö, toimitilat ja toiminta integroidaan vähitellen Oulun yhdessä seurakunnassa toteutettavaan toimintatapaan. Tarvittavat valinnat ja ratkaisut tehdään liitosneuvotteluissa.

8. Muutoksen toteuttaminen

Seurakuntayhtymämalli

Muutokset yhtymämallissa eivät ole kovin suuria nykyiseen käytäntöön verrattuna. Kenenkään työpaikka ei ole uhattuna. Valtakunnalliset uudistukset voidaan toteuttaa suunnitellulla tavalla. Myös yhtymän sisällä valmistelun alla oleva toiminnallinen strategia voidaan toteuttaa. Vanhat toimintatavat tulisi käydä läpi ja käynnistää yhtymämallissa esitetyt muutokset ja jatkovalmistelussa nousee varmasti myös uusia asioita, joissa menettelytapoja tulisi tarkistaa. On hyvä tuulettaa aika ajoin vuosia ja vuosikymmeniä vanhoja toimintatapoja.

Yhden seurakunnan malli

Muutos neljän seurakunnan yhtymästä yhteen seurakuntaan on hallinnollisesti ja johtamisjärjestelmän kannalta suuri. Seurakuntalaisten näkökulmasta muutokset ovat vähäisempiä, mutta silti erittäin merkittäviä. Seurakuntalaiset tarvitsevat uudesta toimintamallista tietoa ja rohkaisua.

Myöskään yhden seurakunnan mallissa kenenkään työpaikka ei ole uhattuna.

Seurakunnan toiminnan työntekijöiden sijoittelu, tehtäväkuvien läpikäynti ja tiimien muodostaminen ovat vaativa ja suuritöinen tehtävä.
Uusi hallintorakenne vaatii valmisteluja ja säännösten tarkistamista.

Työntekijät pitivät heille suunnatussa kyselyssä epätodennäköisenä, että yhtymän kehittäminen johtaisi riittävän suuriin muutoksiin. Yhteen seurakuntaan siirtyminen pakottaa tarkastelemaan toimintatapoja ja tarvittaessa muuttamaan luutuneita asetelmia. Piispa Samuel Salmi näkee muutoksen yhteen seurakuntaan uskon hypyksi, joka tulee nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten tehdä.

Yhden seurakunnan malliin siirtyminen edellyttää määräaikaisen muutosjohtajan nimeämistä. Hänen tehtäviinsä tulisi kuulua mm. muutokseen liittyviä valmistelutöitä, johdon tukemista ja vastuu muutoksen edellyttämästä koulutuksesta.

IV Valtakunnallisia muutossuuntia

Vuosien 2000 - 2009 aikana Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa on toteutettu monia seurakuntarakenteiden muutoksia. Näistä useat ovat koskeneet seurakuntayhtymiä. Muutoksien pääsuunta on ollut toisaalta kohti yhä suurempia yksiköitä ja toisaalta pois seurakuntayhtymistä itsenäisiin seurakuntiin. Muutokset eivät kuitenkaan kaikki ole olleet samansuuntaisia. Kolmella paikkakunnalla seurakuntarakennetta on muuteltu niin, että seurakuntayhtymiä on kuluneen kymmenen vuoden aikana sekä purettu että perustettu. Näiden paikkakuntien lisäksi seitsemäntoista seurakuntayhtymää on kokonaan purettu ja niiden sijaan on perustettu yksi seurakunta. Kolme rakennemuutosta on toteutettu perustamalla aiemmin itsenäisistä seurakunnista seurakuntayhtymä.

Kirkon tutkimuskeskuksessa on tehty seurakuntien rakennemuutoksista tutkimus, jossa muun muassa on selvitetty seurakuntaliitosten perusteluja. (Seurakuntarakenne murroksessa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 92)

Tutkimuksen mukaan seurakuntayhtymien seurakunnissa luottamushenkilöt ja kirkkoherrat painottivat talousasioiden lisäksi muiden resurssien yhteiskäyttöä. Kyselyn tulokset osoittivat, että seurakuntayhtymän seurakunnissa on yhdistymistä vahvimmin perusteltu kolmella tavalla. Vastaajista hieman yli kolme neljäsosaa piti työvoiman käytön lisäämistä yli seurakuntarajojen joko erittäin tai melko tärkeänä perusteluna. Kaksi kolmasosaa vastaajista piti seurakuntayhtymän hallinnon keventämistä erittäin tai melko tärkeänä perusteluna seurakuntien yhdistymiselle. Kolmanneksi tärkein perustelu oli, että seurakuntayhtymän seurakuntien välille haluttiin lisää yhteistyötä. Tätä perustelua piti erittäin tai melko tärkeänä lähes 60 prosenttia vastaajista.

V Selvittelijöiden näkemys valittavasta mallista suoritetun valintakriteerien arvioinnin pohjalta

Edellä asetetuista kuudesta varsinaisesta valintakriteeristä voidaan ensiksikin todeta, että kahden ensimmäisen eli seurakuntalaisten jäsenyyden vahvistamisen ja monipuolisen seurakuntatyön turvaamisen osalta erot malleja toisiinsa verrattaessa ovat suhteellisen pienet. Jäsenyyden osalta lienee lisäksi niin, että irtautumista harkitsevat ihmiset mieltävät tilanteensa kirkosta eroamiseksi eikä niinkään seurakunnan jäsenyydestä eroamiseksi. Kahta mallia tarkasteltaessa merkittävin ero nousee kaupunkilaisen elämäntavan muutoksesta, jossa asuinpaikkaan sitoutumisen merkitys koko ajan vähenee. Yksi seurakunta kykenee vastaamaan tähän haasteeseen paremmin kuin pelkkää alueellisuutta korostava yhtymärakenne.

Talouden vakauden osalta voidaan arvioida, että niukkenevan talouden aikana yhtymässä on sen hallinnollisen rakenteen vuoksi vaikeampi tehdä supistavia päätöksiä kuin yhdessä seurakunnassa. Myös työvoimaa, joka on seurakuntien talouden osalta keskeinen tekijä, voidaan helpommin tasata yhdessä seurakunnassa. Yksi johto pystyy helpommin ohjaamaan taloutta kuin usean itsellisen toimijan johtamisjärjestelmä.

Hallinnon tarkoituksenmukaisuudesta voidaan sanoa, että yhtymän kehittämisessä ei ole esitetty riittäviä ratkaisumalleja niihin ongelmakohtiin, mihin mm. loppuraportissa mainitut tahot ovat kiinnittäneet huomiota. Yhden seurakunnan mallissa taloudellis-hallinnollinen rakenne on selkeä ja yksinkertainen sekä portaattomampi kuin seurakuntayhtymän hallintorakenne. Yhden seurakunnan mallissa kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston asema korostuu. Yhden seurakunnan kirkkoneuvoston toiminnassa esittelijöiden asema eriytyy puheenjohtajasta toisin kuin yhtymäseurakuntien seurakuntaneuvostoissa.

Tehokkaan johtamisen osalta yhtymämalliin on esitetty pieniä muutoksia, jotka eivät käsityksemme mukaan kuitenkaan mene riittävän pitkälle. Viranhaltijapohjaisten elinten päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen on sinällään hyvää. Yhdessä seurakunnassa kirkkoherran asema hengellisen työn johtajana on selkeä. Myös hallinnossa kirkkoherran johtajarooli kirkkoneuvoston puheenjohtajana toteutuu selkeämmin kuin yhtymämallissa. Riittävän pitkälle menevällä tehtävien delegoinnilla turvataan toiminnan tarkoituksenmukainen toteutuminen ja virkamiesjohdon kohtuullinen työmäärä.

Työvoimaresurssien mielekästä käyttöä on yhtymämallissa pyritty turvaamaan mm. luomalla nykyistä selkeämmät periaatteet työntekijöiden liikkuvuudelle. Koska yhtymässä on useita työnantajatahoja, se edellyttää hyvää yhteistyötä kaikilta mukana olevilta osapuolilta. Työvoimaresurssien käytöstä muilta osin voidaan todeta, että esimerkiksi työntekijöiden erikoistuminen pienemmissä yksiköissä on mahdollinen, mutta vaikeammin toteutettavissa kuin yhdessä yksikössä. Kooltaan suurena yksi seurakunta antaa mahdollisuuden työntekijöille erikoistumiseen ja erityisosaamisensa käyttöön koko kaupungin alueella. Yhdessä seurakunnassa kaikki työntekijät ovat yhden johdon alaisuudessa. Jos tulevaisuudessa on tarvetta virkojen siirrolle, ne voidaan toteuttaa helpommin kuin yhtymässä.

Mahdollisten kuntaliitosten osalta yhtymämallissa on luotu selkeät periaatteet uusien seurakuntien liittymiselle. Mitä useampia itsenäisiä toimijoita yhtymään tulee, sitä enemmän joudutaan tekemään työtä yhteisten sopimusten aikaan saamiseksi ja noudattamiseksi. Osa Ouluun mahdollisesti liittyvistä seurakunnista haluaa seurakuntayhtymän jatkavan ja itselleen oikeuden liittyä yhtymään seurakuntana. Osa on esittänyt toiveen liittyä kappeliseurakuntana, mikä on tarkoituksenmukaista vain yhden seurakunnan mallissa. Yhden seurakunnan malliin on rakennettu mahdollisuus kuntaliitoksen seurauksena liittyville seurakunnille saada joko lähikirkon tai kappeliseurakunnan asema. Näin ollen kumpikin malli antaa mahdollisuuden uusien seurakuntien mukaantulolle.

Muutoksen toteuttaminen yhtymämallissa on suhteellisen helppo, koska muutokset nykykäytäntöön ovat melko pieniä. Jos ratkaisuna on yhtymän kehittäminen, vanhat toimintatavat tulisi kuitenkin käydä kaikki läpi ja toteuttaa esitetyt muutokset, joita mahdollisessa jatkovalmistelussa varmasti tulee lisää. Yhden seurakunnan mallissa muutos on merkittävä sekä hallinnollisesti että johtamisjärjestelmän osalta. Se vaatii paljon monenlaista valmistelua sekä säännösten uusimista. Kaikkia toimintatapoja joudutaan arvioimaan uudelta pohjalta. Toisaalta pitää perustellusti kysyä, tarvitseeko kirkko ja Oulun seurakunnat aika ajoin toiminnan täydellistä pöyhimistä oman päätehtävänsä suorittamisessa. Mahdollista uudistusta kuvaa hyvin piispa Samuel Salmen ilmaus uskon hypystä.

Kun edellä olemme tarkastelleet asetettuja arviointiperusteita, toteamme, että kuudesta varsinaisesta valintakriteeristä kahdessa ensimmäisessä valittavalla mallilla ei ole oleellista eroa. Neljän muun valintakriteerin mukaan yhden seurakunnan malli antaisi paremmat toiminnalliset ja taloudelliset puitteet turvattaessa oululaisille hengelliset palvelut.

Mahdollisten kuntaliitosten mukanaan tuomat uudet seurakunnat pystytään ottamaan vastaan molemmissa malleissa. Muutoksen toteuttaminen on luonnollisesti paljon työläämpi ja aikaa vaativa yhden seurakunnan mallissa.

Raportissa esiin tuotujen näkökohtien perusteella selvittelijöiden yhteinen näkemys on, että yhden seurakunnan mallilla Oulussa pystytään parhaiten toimimaan siten, että seurakuntalaisten usko ja elämä kristittyinä vahvistuu.

Oulussa 28.10.2009

Pentti Lampinen Juha Kauppinen
maakuntaneuvos teologian tohtori

Avaa tästä pdf-tiedostona.

Seurakuntarakenteen teologiaa

Thu, 15 Oct 2009 10:02:00 GMT

Seurakuntarakenteen teologiaa, Juha Kauppinen

Seurakuntarakenteen teologiasta

Selvittelijä Juha Kauppinen

Seurakuntarakenteen teologian asiantuntijana on Suomessa käytetty teol.tri Jaakko Ripattia. Hän kirjoitti teologisen pohjapaperin ns. Huotarin komitealle ja on ollut taustalla kirkolliskokouksen perustevaliokunnan tätä aihealuetta koskevien mietintöjen laadinnassa. Laajimmin Ripatti on käsitellyt asiaa piispa Juha Pihkalan juhlakirjassa Signum unitatis – Ykseyden merkki (Kirjapaja 2006). Artikkelin nimi on Kaitsettavat seurakunnat kuntarakenteen murroksessa.

Ripatti toteaa ensiksikin, että 1960-luvulta lähtien on kansainvälisessä keskustelussa selvitetty sopivan missionaarisen rakenteen hahmottamista kirkolle ja seurakunnalle. Tällöin on tähdennetty, että kirkon rakenteita on jatkuvasti tutkittava muuttuvan maailman keskellä. On sellaisia konstitutiivisia rakenteita, jotka kirkon on aina säilytettävä ja sellaisia rakenteita, jotka ovat muutettavissa.

Seurakunta on Ripatin mukaan kiinnostava käsite erityisesti kahdesta syystä. Ensiksikin se sisältää edellä mainitun yhdistelmän kirkon muuttumattomasta substanssista sanan ja sakramenttien luomuksena ja sellaisista asioista, joita on syytä alistaa jatkuvan reformin kohteeksi. Toiseksi on varhaiskirkosta lähtien ollut tietty jännite seurakunnan roolissa evankeliumin julistamisen subjektina ja/tai objektina.

Kun seurakunta on luterilaisen näkemyksen mukaan siellä, missä armonvälineet vaikuttavat, se merkitsee, että seurakunta on palvelijoineen kaikkineen evankeliumin objekti. Kun seurakunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että sanaa puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein hoidetaan, nousee esiin seurakunnan subjektiluonne. Seurakunnan rakennenäkökulmasta pitää Ripatin mielestä kysyä, voivatko maailman suurimmat seurakunnat olla missään mielessä toiminnan subjekteja. Mitä yhteenkuuluvuutta tuntevat 20.000-50.000 paikallisseurakunnan jäsentä? Mikä on se ”kirkon asia”, jota seurakunnan toiminnan subjektina tulee edistää?

Tunnustuksensa mukaan kirkko on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen. Kirkolliskokouksen hyväksymän katekismuksen määritelmän mukaan kirkko on yksi, koska sillä on yksi herra ja yhteinen usko. Kirkko on pyhä, koska Pyhä Henki vaikuttaa sen keskuudessa. Kirkko on yhteinen, koska se on lähetetty palvelemaan Jumalan sanalla kaikkia kansoja. Kirkko on apostolinen, koska se elää Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten välittämästä evankeliumista. Kristittyjen yhteys ei ole tapojen eikä inhimillisten perinteiden samanmuotoisuutta.

Kirkko on maailmanlaajuinen yhteisö. Se on samalla kertaa näkymätön Hengen yhteys ja ulkoisesti havaittavissa oleva yhteisö. Ulkoisesti havaittavaan yhteisöön kuuluvat sekä ”todelliset jäsenet” että ne, jotka ovat kristittyjä ”vain nimeltä”.

Pyhä Henki luo kirkon ja ylläpitää sitä sanan eli evankeliumin ja sakramenttien välityksellä. Nämä armonvälineet ovat kirkon olennaisrakenteen eli konstitution elementit. Samalla ne ovat kirkon tuntomerkit sekä kirkon ja seurakunnan rakenteen muuttumattomat osat. Pyhän kasteen sakramentti on tehnyt kaikista kirkon jäsenistä ”pyhän papiston”, jolla on esteetön pääsy Jumalan ja Jumalan sanan luo sekä velvollisuus palvella lähimmäisiään ja yhteisöään Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Kirkon jäsenten uskon ja rakkauden vahvistamiseksi Kristus on asettanut kirkon viran, jonka tehtävänä on palvella ja innostaa. Kirkon virka liittyy armonvälineiden hoitamiseen ja on siksi osa kirkon konstitutiota.

Paikalliskirkon ja -seurakunnan on järjestettävä organisaationsa siten, että luodaan mahdollisuudet pelastavan uskon syntymiselle ja edellytykset missionaarisen palvelutehtävän toteuttamiselle. Tämä merkitsee kiinteitä muotoja, kun ajatellaan olennaisrakenteelle (sanan ja sakramenttien hoito sekä siihen tarvittava virka) tarpeellisia ratkaisuja. Kirkon elämän ja toiminnan muulle rakenteelle avautuu hyvinkin vapaita menettelytapoja.

Oulun seurakuntien yhteisökuvatutkimus ja seurakuntarakenne

Wed, 13 May 2009 05:00:00 GMT

Oulun seurakuntien yhteisökuvatutkimus ja seurakuntarakenne

Dosentti Juha Kauppinen

Oulun seurakunnissa selvitellään seurakunta-, hallinto- ja toimintarakennetta. Päävaihtoehtoina ovat nykyisen seurakuntayhtymän kehittäminen ja yhden seurakunnan muodostaminen Ouluun. Selvityksen tavoitteena on luoda Ouluun sellainen seurakuntarakenne, joka luo edellytykset parhaalla mahdollisella tavalla tukea seurakuntalaisen uskoa ja elämää kristittynä. Tästä näkökulmasta käsin tehtiin seurakuntien yhteisökuvatutkimukseen muutama kysymys. Yhteisökuvatutkimuksen toteutti huhtikuun alussa Taloustutkimus Oy.

Tutkimuksessa haastateltiin 500 satunnaisesti valittua oululaista. Seurakunnan jäsenistä kolme neljäsosaa tiesi oman kotiseurakuntansa nimen. Erityisesti nuorten ja keskustassa asuvien oli vaikea nimetä seurakuntaa, johon he kuuluivat. Osa vastaajista sanoi kuuluvansa Oulun seurakuntaan, osa johonkin nykyisen seurakunnan alueeseen kuten Maikkulan tai Myllyojan seurakuntaan. Reilu kymmenesosa ei joko lainkaan tiennyt mihin seurakuntaan hän kuuluu tai arveli edelleen kuuluvansa sinne, mistä on Ouluun muuttanut. Tutkimustulokset tukevat yleisemminkin isoissa kaupungeissa tunnettua arkikokemusta.

Oululaisten osallistumista seurakunnan toimintaa tutkittiin myös seurakunta- ja toimintarakenteen näkökulmasta. Kahden edellisen kuukauden aikana oli seurakunnan tilaisuuksiin osallistunut joka neljäs vastaaja. Lähes puolet olivat osallistuneet vuoden kuluessa kahdesti. Luvut ovat huomattavan korkeita. Useimmiten oli osallistuttu johonkin kirkolliseen toimitukseen kuten kasteeseen, hautaukseen tai häihin (48%). Joka kuudes (15%) oli osallistunut viimeksi jouluajan tilaisuuteen ja joka seitsemäs jumalanpalvelukseen (13%), joka kymmenes (10%) johonkin säännöllisesti kokoontuvaan ryhmään ja joka kahdeskymmenes (5%) konserttiin.

Oulujoen seurakuntalaisia lukuun ottamatta pääosa osallistumisesta suuntautui oman kotiseurakunnan ulkopuolelle. Oman seurakunnan kirkoissa ja seurakuntakodeissa järjestetyt tilaisuudet muodostivat viidesosan tuiralaisten sekä neljäsosan Tuomiokirkkoseurakunnan ja Karjasillan seurakunnan jäsenten kirkollisesta osallistumisesta. Lähes yhtä laajaa oli osallistuminen toisten Oulun seurakuntien tiloissa järjestettyihin tapahtumiin. Oulujoen seurakunnassa osallistuttiin ennen muuta oman seurakunnan tilaisuuksiin. Merkille pantavaa oli, että kirkkomatka suuntautui Oulun ulkopuolelle yhtä usein kuin omaan kotiseurakuntaan. Monet näistä matkoista lienee koskenut sukulaisten ja ystävien luona tehtyjä kirkollisia toimituksia.

Kirkon toiminnan kannalta Oulu muodostaa yhden kokonaisuuden, jossa seurakuntarajoilla on kovin vähän merkitystä. Oulun tuomiokirkolla näyttää olevan aivan erityinen asema kaikkien oululaisten seurakunnallisessa elämässä.

Kun haastateltavilta kysyttiin, miten monta seurakuntaa Oulussa olisi hyvä olla, vajaa puolet (47%) valitsi nykyisen neljä. Lähes yhtä monelle (43%) seurakuntien lukumäärä on samantekevä tai he eivät osanneet ottaa asiaan kantaa. Pieni vähemmistö toivoisi Oulussa olevan enemmän kuin nykyiset neljä (4%) tai vähemmän kuin neljä (5%). Aktiivisimmat seurakuntalaiset toivoivat seurakuntien lukumäärään muutosta.

Tarkastellessaan tutkimuksen tuloksia dosentti Juha Kauppinen arvioi, että seurakuntalaisille rakenteelliset kysymykset eivät ole ensisijaisia. He odottavat saavansa hengellistä hoitoa ja tukea elämäänsä sekä kirkolliset palvelut niitä tarvitessaan. Oululaiset ovat muissa Suomen suurissa kaupungeissa asuviin verrattuna sitoutuneita kirkkoon ja osallistuvat seurakuntien toimintaan aktiivisesti. Koko Oulu näyttää muodostavan seurakuntalaisten näkökulmasta yhtenäisen alueen, jonka sisällä myös kirkon tapahtumissa liikutaan. Tämä tukee yhden seurakunnan toimintamallia. Nykykäytännön jatkamista puoltaa osaltaan se, että lähes puolet vastaajista pitää neljän seurakunnan olemassaoloa hyvänä.

Raportti ohjausryhmälle arvalla valittujen työntekijöiden kuulemisesta

Fri, 24 Apr 2009 11:22:00 GMT

Raportti ohjausryhmälle arvalla valittujen työntekijöiden kuulemisesta

(Pentti Lampinen ja Juha Kauppinen, 23.4.09)

Selvittelijät Pentti Lampinen ja Juha Kauppinen kuulivat Oulun seurakunta-, hallinto- ja toimintarakenneselvityksen yhteydessä kuutta eri ammattikuntaa edustavaa paikallistason työntekijää. Heidät oli valittu arvalla kunkin ammattikunnan edustajiksi. Kaksi valituista työskentelee Tuiran, kaksi Karjasillan ja yksi Oulujoen seurakunnassa sekä yksi yhteisessä seurakuntatyössä. Kuullut työntekijät olivat kanttori Tommi Hekkala, kappalainen Päivi Jussila, seurakuntapastori Erja Järvi, diakoniatyöntekijä Anne-Mari Kyllönen, nuorisotyöntekijä Katja Ylitalo ja lapsityönohjaaja Saara Hietava. Useimmat em. työntekijöistä olivat ennen kuulemistilaisuutta keskustelleet aihealueista lähimpien työtovereittensa kanssa.

Keskustelut nauhoitettiin, jotta selvittelijät saattoivat sisällön analyysin keinoin tehdä niistä mahdollisimman luotettavan yhteenvedon. Tämän yhteenvedon valmistuttua nauhoitukset on hävitetty. Seuraavassa on nostettu esiin jatkotyöskentelyn kannalta keskeiset näkökohdat.

Neljän seurakunnan edut ja haitat

Kaupungin jakaminen neljään itsenäiseen seurakuntaan antaa kirkolle kasvot. Tosin nykyisiä seurakuntiakin pidettiin tuttuuden hyödyntämisen näkökulmasta liian suurina. Karjasillan seurakunnan aluetyömalliin todettiin parantavan tutuksi tulemisen mahdollisuutta. Riittävän pieni toiminta-alue tuo seurakunnan lähelle niitä (erityisesti vanhuksia ja lapsiperheitä), joiden elämänpiiri muutenkin on alueellisesti suuntautunut. Seurakuntalaisten todettiin kuitenkin yhä useammin tekevän valintojaan muiden kuin alueellisen läheisyyden periaatteen avulla.

Seurakunnat, joilla on itsenäinen toimintamahdollisuus työntekijöineen ja budjetteineen, voivat korostaa omaleimaisuuttaan. Haastateltavien mielestä kaikilla Oulun seurakunnilla on omaleimaisia piirteitä. Niiden yksilöiminen oli kuitenkin vaikeaa. Selvittelijöille jäi kuva, että omaleimaisuus on ennen muuta seurakunnan toimintarakenteen ja työntekijöiden piirre eikä niinkään seurakuntalaisten tai heidän parissaan tehtävän työn. Seurakunnan itsellisyyteen sisältyy halu huolehtia ja puolustaa nimenomaan oman seurakunnan etuja. Se estää yhteisvastuullisuuden toteutumista. Tästä esimerkkinä olivat Oulujoen lapsityön talousvaikeudet.

Kun omaleimaisuus korostuu seurakunnan toimintarakenteissa, sen nähtiin tuovan seurakuntien väliseen yhteistyöhön ongelmia. Useimmat haastateltavat olivatkin sitä mieltä, että koko Oulun alueelle tulisi saada samanlainen toimintarakenne. Nykyinen toimintarakenteiden erilaisuus johtaa myös seurakuntalaisten epätasa-arvoiseen kohteluun, joka tulee näkyväksi muuton yhteydessä. Uudella asuinalueella ei kenties olekaan sellaista toimintaa, esimerkiksi iltapäiväkerhoa, johon seurakunnan jäsenet ovat tottuneet.

Jako neljään seurakuntaan edistää yhteistyön toteutumista. Yhteistyö toteutuu ensisijaisesti kunkin seurakunnan työmuotojen sisällä. Toissijaisesti yhteistyötä tapahtui seurakunnan eri työmuotojen ja ammattikuntien kesken. Seurakuntien välinen yhteistyö toteutuu haastateltavien mielestä työalojen sisällä. Erityisen paljon sitä todettiin olevan nuorten aikuisten toiminnassa, diakoniassa ja nuorisotyössä.

Seurakuntajakoon kriittisesti suhtautuneet totesivat, että nykyisistä seurakunnista vain tuomiokirkkoseurakunnalla on selkeä keskus. Muut seurakunnat käsittävät useita kaupunginosia ja niiden rajat eivät ole kaupunkirakenteessa luonnollisia. Seurakunnilla ei ole omaa alueellista identiteettiään. Lisäksi seurakunnat ovat niin suuria, että niissä ei koko työntekijäjoukko kykene kokemaan yhteisöllisyyttä, seurakuntalaisista puhumattakaan. Yhteisöllisyyden tulee siksi nykyisessäkin rakenteessa muodostua paikallisseurakuntaa pienemmässä kokonaisuudessa.

Johtamisjärjestelmä

Lähes kaikkien haastateltujen mielestä työajasta menee liian suuri osa hallinnollisiin ja muihin organisatoorisiin tehtäviin. Samalla kun pari- ja tiimityöskentelyn etuja korostettiin, todettiin niiden vaativan paljon työaikaa. Usean toive oli vapautua moninaisista hallinnollisista ja työkokouksista seurakuntalaisten pariin. Yhteiseen neuvotteluun todettiin nykyisin päätyvän monia sellaisiakin asioita, joita yksittäisen työntekijän tulisi itsenäisesti hoitaa. Erilaisten kokoontumisten määrästä antaa kuvan kuulemisessa esiin tuotu arvio, että useamman tunnin mittaisista kokouksista pitäisi sopia vähintään puoli vuotta etukäteen, jotta päällekkäisyyksiltä vältyttäisiin.

Hallinto- ja johtamisjärjestelmän koettiin olevan liian monitasoinen ja raskas. Seurakunnissa työskentelevien mielestä raskaus koskee erityisesti yhtymän hallintoa. Sen koettiin olevan myös liian paljon varoja vaativan.

Paikallista luottamushenkilöhallintoa kaikki haastateltavat pitivät tärkeänä. Riippumatta rakenneratkaisusta alueellisella tasolla tulee kuulua päätöksenteossa seurakuntalaisten ääni. Haastateltavat toivoivat kuitenkin pohdittavan tarkkaan, minkälaisissa tehtävissä luottamushenkilöhallintoa tarvitaan. Seurakunnissa on paljon työtä, johon luottamushenkilöhallinnon liittäminen on ongelmallista.

Seurakuntayhtymä vai yksi seurakunta

Haastateltujen kanta rakenneratkaisun perusvaihtoehtoihin oli hyvin erilainen. Kaksi halusi ehdottomasti pitää kiinni nykyisestä rakenteesta, kaksi näki paremmaksi muodostaa Ouluun yhden seurakunnan ja kaksi näki molemmissa vaihtoehdoissa hyviä ja huonoja puolia.

Seurakuntayhtymää kannattavat työntekijät korostivat, että yhtymä on vakiintunut toimintamalli. Yhden seurakunnan malli on uusi ja sen muodostaminen sekä sisäänajo vievät paljon aikaa. Lisäksi uuteen rakenneratkaisuun liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Toimintamallia vaihdettaessa mahdollisesti menetetään enemmän kuin saavutetaan. Menetyksiksi koettiin alueellisen läheisyyden ja itsenäisyyden sekä yhteistyön mahdollisuuksien häviäminen tai pieneneminen. Kirkkoherran antaman lähijohdon tukikin saattaisi kadota. Nykyisen järjestelmän ongelmat voidaan ratkaista yhtymää kehittämällä.

Yhden seurakunnan mallia kannattaneet korostivat suuren kaupungin yhteisöllisyyden luonteen muutosta. Yhteisöllisyys rakentuu joko koko kaupungin sisällä tai paljon nykyisiä seurakuntia pienemmillä alueilla. Yhden seurakunnan mallin uskottiin kasvattavan myös yhteisvastuullisuutta, kun paikallisseurakunnat eivät kirkkoherrojensa johdolla enää puolusta vain omaa reviiriään. Yhden seurakunnan mallin todettiin antavan yksittäisille työntekijöille mahdollisuuden käyttää lahjojaan nykyistä laajemmin. Se suo mahdollisuuden syvälliseen erikoistumiseen. Moninainen toiminnallinen erilaistuminen, esimerkiksi jumalanpalveluselämässä, tulisi mahdolliseksi.

Tärkeänä pidettiin myös Oulun tuomiokirkon aseman vahvistumista. Tämä nykyisinkin Oulun symbolina toimiva rakennus tulisi kaikkien seurakuntalaisten kotikirkoksi.

Muutoksella ei saa olla kiire

Monet haastatelluista korostivat, että muutoksella ei saa olla liian kiire. Heistä monilla asianosaisilla on kysymyksiä, joihin tulee vastata. Ennen päätöksen tekoa pitää sekä selvittää perusteellisesti nykytilanne että luoda vaihtoehdoista mahdollisimman kattavat mallit.

Pentti Lampinen
Juha Kauppinen
selvittelijät

Raportti ohjausryhmälle työntekijäkyselystä osana rakenneselvitystä huhtikuussa 2009

Fri, 24 Apr 2009 11:19:00 GMT

Raportti ohjausryhmälle työntekijäkyselystä osana rakenneselvitystä huhtikuussa 2009

(Juha Kauppinen)

Seurakunta-, hallinto- ja toimintarakenteen selvitykseen liittyen kaikilta Oulun seurakuntien työntekijöiltä kysyttiin nettikyselyn avulla heidän näkökohtiaan ja kannanottojaan. Kysely lähetettiin yhteensä 296 työntekijälle, joista vastasi 224 eli 76 prosenttia. Vastaajissa oli hieman vähemmän yhtymän tehtävissä työskenteleviä, miehiä ja yli 50-vuotiaita kuin koko henkilöstössä. Vastanneet muodostavat kuitenkin laajan ja kattavan otoksen seurakuntien henkilöstöä. Kyselyn tulosten tilastollinen virhemarginaali on vähemmän kuin kaksi prosenttiyksikköä.

Aineistoa analysoitiin vastaajien ikäryhmien, sukupuolen, työskentelypaikan ja palvelussuhteen pituuden perusteella. Vastaajien kuvat työympäristöstä, työskentelytavoista ja Oulun seurakuntien ongelmakohdista olivat hyvin samanlaiset eri ryhmissä. Samoin yhteneviä olivat näkemykset perusteluista, joilla edessä oleva rakenneratkaisu tulisi tehdä, olivat yhtenevät. Nuoret vastaajat ja vähän aikaa työssä olleet jättivät muita useammin ottamatta kantaa. Nuoret vastaajat ja paikallisseurakuntien palveluksessa olevat halusivat hieman muita useammin säilyttää nykytilan. Kaikkiaan yleiskuva työntekijöiden näkemyksistä oli kuitenkin hyvin selkeä ja yksiselitteinen.

Toimintatapojen osalta työntekijät halusivat selkeästi lisätä koko kaupungin käsittäviä toimintoja. Heillä on valmius liikkua tarpeen tullen koko kaupungin alueella eivätkä he näe seurakuntarajoja esteenä mielekkäälle työnteolle. Enemmistö työntekijöistä arvioi, että seurakuntalaisia palvellaan tasapuolisesti asuinpaikasta riippumatta. Näkemykset jakautuivat sen suhteen, pitäisikö tutuksi tulemisen tähden työntekijöiden työn keskittyä vain yhteen työpisteeseen.

Vastaajien näkemykset seurakuntayhtymän organisaation toimintaa ja johtamista koskeviin kaikkiin kysymyksiin olivat kriittisiä tai kielteisiä. Hallinto on liian moniportainen, johtaminen ei toimi, työntekijöitä ei kohdella tasa-arvoisesti, seurakuntien ja yhtymän työntekijöiden välillä on jännitteitä. Tähänastiset yhtymärakenteen kehittämispyrkimykset eivät ole ratkaisseet olemassa olleita ongelmia. Jalkauttamisvaiheessa olevan toimintastrategiankaan ei uskottu johtavan riittävään yhdenmukaisuuteen seurakuntatyössä. Kriittisistä ja kielteistä kannanotoista ja kokemuksista huolimatta enemmistö työntekijöistä oli sitä mieltä, että seurakuntahallinnon ja toimintarakenteiden ongelmat voidaan ratkaista seurakuntayhtymää kehittämällä.

Seurakuntarakenteelle kyselyssä esitettiin kaksi perusmallia eli nykyisen yhtymän kehittäminen ja yhdistyminen yhdeksi Oulun seurakunnaksi. Enemmistö työntekijöistä oli sitä mieltä, että oululaisten tulee kehittää seurakuntarakenteensa ennen tulevia kuntaliitoksia sellaiseksi, että he kykenevät ottamaan liittyvien seurakuntien jäsenet ja toiminnan vastaan. Neljäsosan mielestä rakenneratkaisun tulee odottaa kuntaliitoksia, jotta uudet tulijat pääsevät niihin vaikuttamaan.

Seurakuntarakenteen perusratkaisua kysyttiin useasta eri näkökulmasta käsin. Kun kysyttiin, miten monta seurakuntaa Oulussa tulisi olla, yhtymäratkaisua kannatti 43 % ja yhtä seurakuntaa 35 % vastanneista. Loput 22 % joko eivät osanneet vastata tai asia oli heille samantekevä. Kysyttäessä, millainen seurakuntarakenne parhaiten tukee seurakuntalaisten hengellistä elämää, yhtymän kannattajien osuus laski 31 %:iin ja yhden seurakunnan kannattajien osuus nousi yhtä suureksi (31 %). Yhden seurakunnan kannattajien määrä kasvoi yhtymää kannattavien määrää selvästi suuremmaksi, kun kysymykseen liitettiin mukaan seurakunnan resurssien mahdollinen väheneminen. Tällöin seurakuntalaisten hengellistä elämää voidaan parhaiten tukea yhdessä seurakunnassa 40 %:n mielestä ja seurakuntayhtymässä 25 %:n mielestä. Myös työntekijöistä voidaan heidän arvionsa mukaan huolehtia paremmin resurssien vähetessä yhden seurakunnan mallissa (35 %) kuin seurakuntayhtymässä (27 %). Yhteenvetona voidaan todeta, että työntekijät pitävät seurakuntayhtymää taloudellisesti hyvien aikojen organisaatiomallina.

Yhtymämallia kannattaneista kuudesosa eli kaikista vastaajista 7 prosenttia halusi Oulun nykyiseen yhtymään lisää seurakuntia. Tämän tulisi tapahtua jakamalla Tuiran ja Karjasillan seurakunnat. Muutama harva halusi laajemman rajaremontin, jossa katsottaisiin kaikkien seurakuntien nykyiset rajat. Tällöinkin tavoitteena olisi mahdollisimman tasakokoisten seurakuntien syntyminen. Yhden seurakunnan mallin toteuttaminen tulisi tehdä enemmistön mielestä ns. alueseurakuntien tai seurakuntapiirien pohjalta. Joka viides haluaisi mahdollisesti perustettavaan yhteen seurakuntaan kappeliseurakuntia. 28 prosenttia vastaajista haluaisi Oulun yhden seurakunnan toimivan työalojen pohjalta.

Johtavien viranhaltijoiden kuulemisissa ja ohjausryhmän työskentelyssä esiin nousseet perusteet, joilla seurakuntarakenne tulisi valita, saivat kaikki työntekijöiltä laajan kannatuksen. Tärkeysjärjestyksessä perustelut ovat seuraavat: palvelujen tasapuolinen tarjonta (sitä piti erittäin tai melko tärkeänä perusteena 95 %), ratkaisun taloudellinen kestävyys (93 %), johtamisjärjestelmän toimivuus (90 %), työntekijöiden töiden mielekäs järjestely (89 %), hallinnon selkeys (88 %), seurakuntalaisten kokemus jäsenyydestä (84 %) ja olemassa olevat toimitilat (70 %).

Avovastauksilla työntekijät saivat ilmaista näkemyksensä siitä, millaisiin asioihin tulisi tarttua, jos organisaation tarkastelussa päädytään seurakuntayhtymän kehittämiseen. Vastaukset on seuraavassa ryhmitelty sisällönanalyysin keinoin ja esitetty siinä järjestyksessä, miten usein kukin asia vastauksissa esiintyi.

Kaikkein useimmin (48 mainintaa) työntekijät toivoivat hallintorakenteen uudistamisen. Hallinnosta pitäisi saada kevyempi, yksinkertaisempi, asioita nopeammin käsittelevä ja vähempi portainen. Sen tulisi olla läpinäkyvä ja toimia seurakuntatyön palvelijan eikä käskyttäjänä. Hallinnossa tulisi eri toimijoilla olla nykyistä selkeämmät tehtäväkuvat. Ongelmallisena koettiin, että hallinto on ”pursunut suorittavan portaan tasolle ja vie aikaa seurakuntalaisten kohtaamiselta”.

Toiseksi yleisin kehittämistarve (34 mainintaa) koski johtamisjärjestelmää. Se tulisi saada selkeämmäksi, johtajien määrää pitäisi vähentää ja heidän tehtävänkuviaan ja työnjakoaan selkeyttää. Kun yhtymän johdossa monet linjaukset syntyvät sopimuksina, niistä pitäisi pystyä pitämään kiinni. Tässä yhteydessä mainittiin erityisesti kirkkoherrojen kokous.

Kolmas kehittämistarve (21 mainintaa) koskee tasapuolista alueellista kohtelua, erityisesti resursseja jaettaessa. Näkemys tasapuolisuudesta vaihteli eri vastaajilla. Resurssit tulisi suhteuttaa seurakunnan alueella asuvien määrään tai seurakuntalaisten tai toimintaan osallistuvien määrään tai seurakuntatyön tarpeisiin. Jotkut kokivat sisäiset vuokrat epäoikeudenmukaisiksi.

Neljäs kehittämiskohde (20 mainintaa) sisälsi sellaisia työskentelytapojen muutoksia, jotka vapauttavat työntekijät enemmän tekemään perustyötään. Seurakuntalaisten kohtaamiseen tulisi saada aikaa. Hallinto, kokoukset ja erilaiset työntekijöiden keskinäiset palaverit estävät ”oikeiden töiden” tekoa.

Viidenneksi useimmin (19 mainintaa) vastaajat mainitsivat työntekijöiden tasapuolisen kohtelun. Se tulisi näkyä mm. esimiesten arvostuksissa, työn määrässä, lomajärjestelyissä, eduissa ja palkkauksessa. Muutamat esittivät henkilöstöohjelman uudistamista. Tasapuoliseen kohteluun liitettiin myös kaikkien työpaikan säilyminen vaikeinakin aikoina. Muutoksia toivottiin seurakuntien välille, seurakuntien ja yhtymän välille sekä eri ammattiryhmien välille.

Kuudes kehittämiskohde käsitti työntekijöiden liikkuvuuden (16 mainintaa) lisäämisen yli erilaisten rajojen. Tästä työntekijöiden valmiudesta oli edellä jo puhe. Liikkumiseen tarvittaisiin ohjeet niin yksittäisten työtehtävien kuin koko toimenkin osalle. Ylitettäviä rajoja nähtiin sekä seurakuntien että työmuotojen välillä. Liikkuvuuden hyvänä ilmentymänä mainittiin verkostoituminen.

Seitsemäntenä kehittämistarpeena nähtiin yhtenäisestä toimintamallista sopiminen kaikissa seurakunnissa (9 mainintaa). Malli voi olla aluetyön, kuten Karjasillalla nyt on, tai työalapohjainen kuten Tuomiokirkossa ja Oulujoella on tai näiden yhdistelmä kuten Tuirassa. Vaikeutena pidettiin toimintamallien erilaisuutta, jonka nähtiin hankaloittavan seurakuntien välistä yhteistyötä.

Muina kehittämiskohteina mainittiin kaikinpuolisen joustavuuden lisääminen (5 mainintaa), sisäinen uudistuminen, kuten työilmapiirin parantaminen, työmotivaatio ja –moraali, rehellisyys ja hyvä kohtelu (7 mainintaa) sekä palkkatason nosto (3 mainintaa) ja seurakuntaliitoksiin varautuminen (3 mainintaa).

Työntekijät saattoivat samalla tavalla avovastauksissa esittää näkemyksensä asioista, joihin tulisi tarttua siinä tapauksessa, että rakenneratkaisussa päädytään yhteen Oulun seurakuntaan. Monet vastaajat totesivat, että kehittämiskohteet ovat pääosin samoja. Osa vastaajista totesi, että heillä on liian vähän tietoa yhden seurakunnan mallista, jotta he osaisivat nostaa esiin kehittämiskohteita.

Useimmin yhden seurakunnan kehittämiskohteena mainittiin (38) alueellinen rakenne. Alueiden tulisi olla riittävän suuria, jotta niissä olisi monipuolinen työntekijärakenne. Niiden tulisi olla yhtä aikaa tasavertaisia ja omaleimaisia. Alueille tulisi antaa riittävä taloudellinen ja työn suunnittelun itsenäisyys. Alueiden ei kuitenkaan tulisi olla tiukkarajaisia vaan yhteistoiminnan pitäisi olla mahdollista eri alueiden kesken. Työvoiman käytössä pitäisi alueiden välillä olla joustoa.

Toiseksi useimmin mainittu (27) kehittämiskohde koski johtajuutta ja johtamisjärjestelmää. Vallan ja vastuun jako pitäisi tehdä selkeäksi koko seurakunnassa, alueilla ja työmuotojen sisällä. Johtamisjärjestelmän tulisi olla selkeä ja työnkuvat kaikkien tiedossa. Erityistä huomiota vastauksissa kiinnitettiin väliportaan johtoon sekä sille annettavaan tukeen ja koulutukseen.

Hallinnon keventämisen ja selkeyttämisen mainitsi kehittämiskohteena 18 vastaajaa. Yhden seurakunnan mallin todettiin jo sinällään ohjaavan tähän suuntaan. Hallintoon liittyen toivottiin keskustaan yhteistä palvelupistettä, jossa mm pappi olisi aina tavattavissa.

Seurakuntalaisnäkökulman kehittämiskohteena mainitsi 17 vastaajaa. Seurakuntalaisia tulisi kohdella tasapuolisesti. Erityisesti reuna-alueiden arveltiin helposti jäävän yhden seurakunnan mallissa katveeseen. Myös täällä mainittiin työntekijöiden tarve päästä nykyistä enemmän seurakuntalaisten pariin.

Työntekijöiden liikkuvuus koko seurakunnan alueella (9 mainintaa) nähtiin niin ikään kehittämiskohteena. Turhaa juoksemista kaupungin yhdestä osasta toiseen tulisi kuitenkin välttää.

Muina kehittämiskohteina mainittiin yhteisten toimintakulttuurien luominen (4 mainintaa) ja työntekijöiden tasapuolinen kohtelu (2 mainintaa).

Kehittämisprosessin toivottiin olevan avoimen, jotta kaikki halukkaat voivat siihen osallistua. Kehittämiselle tulee antaa riittävästi aikaa (11 mainintaa).

Sairauspoissaolovertailu

Fri, 24 Apr 2009 10:33:00 GMT

Raportti sairauspoissaolovertailusta

(Juha Kauppinen)

Sairauspoissaolopäivät henkilötyövuotta kohden
keskiarvoina joko vuosilta 2006 ja 2007 tai 2007 ja 2008

Oulun seurakuntayhtymä                                      17,1
Porin seurakuntayhtymä                                       16,7
Rovaniemen seurakunta                                      16,1
Lahden seurakuntayhtymä                                   15,8
Tampereen seurakuntayhtymä                            15,8
Kuopion seurakuntayhtymä                                   15,4
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä                  4,2
Vantaan seurakuntayhtymä                                    12
Jyväskylän seurakunta                                            11,8
Espoon seurakuntayhtymä                                     10,5
Joensuun seurakuntayhtymä                                 9,5

Helsingin seurakuntayhtymässä on tieto vain oman työterveyshuollon myöntämistä sairauspäivistä

Henkilöstön määrään suhteutettuna oli yli 60 päivän mittaisia sairauslomia muita vähemmän Turussa, Espoos-sa ja Kuopiossa

Raportti seurakuntayhtymämallin ja yhden seurakunnan taloudellisuusvertailusta

Fri, 24 Apr 2009 10:33:00 GMT

Raportti seurakuntayhtymämallin ja yhden seurakunnan taloudellisuusvertailusta

(Juha Kauppinen ja Pentti Lampinen)

Seurakuntayhtymämallin ja yhden seurakunnan taloudellisuusvertailua
Taloudellisuusvertailu perustuu hyvin pitkälle Oulun kirkkoherrojen ja seurakuntayhtymän johtavien viranhaltijoiden kuulemiseen sekä seurakuntayhtymän taloustilastoihin ja osittain myös seurakuntarakennetyöryhmän mie-tinnön arviointeihin.Kuten johtavien työntekijöiden haastatteluraportissa (20.3.2009) todetaan, on seurakuntarakenteen eri vaihtoehtojen kustannusvaikutusten arviointi hyvin vaikea. Tämä johtuu osittain siitä, että ei ole vielä riittävästi tietoa, miten yhtymämallia kehitettäisiin tai miten yhden seurakunnan malli toteutettaisiin. Yhteinen näkemys oli, että seurakuntien tulot näyttävät jäävän pysyvästi aikaisempaa alhaisemmalle tasolle. Ko. raportissa todetaan, että lievän enemmistön mielestä on todennäköis-tä, että yhden seurakunnan mallissa menojen karsiminen olisi helpompi toteuttaa.

Eri yhteyksissä on noussut esille, että varsinkin taloudellisesti hyvinä aikoi-na tasapuolisuus on johtanut siihen, että jos jossakin seurakunnassa on tarve tietylle viralle, niin virka perustetaan kaikkiin seurakuntiin, vaikka kai-killa ei olisikaan viralle niin suuri tarve. Vastaavasti todetaan, että yhden seurakunnan mallissa asia hoituisi pienemmällä henkilömäärällä. Toisaalta taas voidaan kysyä, pystytäänkö henkilöstön määrä pitämään hallinnassa jämäkällä päätöksenteolla molemmissa vaihtoehdoissa.

Seurakuntarakennekomitean mietinnössä todetaan, että seurakuntayhtymissä toiminnallisen puolen työvoiman liikkumismahdollisuus seurakuntarajojen yli on huono. Samoin työntekijöiden siirrot ja työnkuvien muutokset ovat yhtymässä vaikeasti toteutettavissa. Myös seurakuntayhtymän sisältä on todettu, että henkilökunnan joustava käyttö seurakuntarajojen yli tilapäisestikin on usein käytännössä mahdotonta usean seurakunnan yhteisössä. Henkilöstöresursseja ei hyödynnetä täysimääräisesti. Tosin pyrkimystä henkilökunnan joustavaan käyttöön on ollut, mm. virat ja toimet eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta perustetaan yhtymään. Käytännön tulokset ovat jääneet laihoiksi, kun ovat olleet taloudellisesti hyvät ajat ja virkoja sekä toimia on perustettu runsaasti.

Liitteenä olevat tilastot Oulun seurakuntayhtymästä tukevat sitä ajatusta, että yhtymällä on mennyt tähän asti taloudellisesti hyvin ja mm. virkoja ja toimia on perustettu runsaasti. Henkilöstön määrä on lisääntynyt vuosina 1997 - 2008 87 henkilöllä (41 %:lla) eli keskimäärin 8 henkilöä/vuosi. Väes-tön lisääntyminen ja toimitusten lisäys selittävät kasvua vain osittain. Kasvanut henkilöstömäärä aiheuttaa jatkossa voimakkaasti kiristyneen taloustilanteen johdosta jonkin asteisia ongelmia seurakuntayhtymälle. Henkilöstömenot ovat olleet yhtymässä noin puolet toimintamenoista. Sekä henkilöstö- että toimintamenot ovat lisääntyneet vuosina 1999 - 2008 keskimäärin 8 % vuodessa.

Kun Oulun seurakuntayhtymä syksyllä 2008 laati omaa vuoden 2009 talousarviota ei millään taholla Suomessa ollut tarkkaa tietoa mihin kansainvälinen talouslama johtaa Suomen kansantalouden. Sen vuoksi niin kunnat kuin seurakunnatkin tekivät talousarvionsa, jotka eivät enää päde. Muutokset kirkollisveron ja yhteisöveron määrässä vähentävät myös Oulun seura-kuntayhtymän verotuloja merkittävästi. Kun tarkastellaan yhtymän tukipalveluja, niin tietohallinnon, hautauspalvelujen, keskusrekisterin, kiinteistöpalvelujen ja muiden hallintopalveluiden osalta valittavalla mallilla ei ole oleellista merkitystä kustannuksiin. Sen sijaan henkilöstöhallinnossa seurakuntien/alueseurakuntien lisääminen voi aiheuttaa jonkin verran lisäkustannuspaineita. Hyvin laaja näkemys on, että valittiinpa kumpi malli tahansa, niin johtamis-järjestelmiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tämä heijastuu myös talouteen. Käytettävissä olevan materiaalin pohjalta voidaan arvioida, että oikein to-teutettuna ja mikäli johtamisjärjestelmät ovat kunnossa, niin yhden seura-kunnan mallissa ovat paremmat edellytykset resurssien tehokkaammalle käytölle seurakuntayhtymään verrattuna. Resurssien nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen tulee tästä eteenpäin ko-rostumaan seurakuntien talouden oleellisesti tiukentuessa.

Selvittelijöiden tutustumismatka Rovaniemen seurakuntaan 25.3.09

Fri, 24 Apr 2009 10:32:00 GMT

Raportti selvittelijöiden tutustumismatkasta Rovaniemen seurakuntaan 25.3.2009

(Juha Kauppinen ja Pentti Lampinen)

Neuvottelussa olivat mukana Rovaniemeltä kirkkoherra Vesa-Pekka Koivuranta ja hallintojohtaja Antti Jääskeläinen. Seuraavat arviot ovat rovaniemeläisten esittämiä, ellei erikseen muuta mainita.

Rovaniemen seurakunta toimi jo Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan alueilla pitkään ennen kuntaliitosta. Näin seurakunnan eri osien välillä on pitkät etäisyydet.

Rovaniemen seurakunnan jäsenmäärä on 51.000, työntekijöitä 146. Seurakunta on jakautunut seitsemään piiriin, joista keskustaajaman lisäksi muut sijaitsevat jokivarsissa. Piirien väkimäärä vaihtelee noin 2 000:sta vajaaseen 15 000:een.

Kullekin piirille on nimetty työntekijät ja valittu piirineuvosto. Piirineuvostojen tehtäväkuva painottuu toiminnan suunnitteluun eikä taloudellis-hallinnolliseen päätöksen tekoon.

Toiminnallisesti kukin piiri on ensisijaisesti vastuussa piirinsä alueella asuvien jäsenten hengellisestä elämästä. Tarpeen mukaan kaikki työntekijät joustavasti liikkuvat piiristä toiseen.

Entistä enemmän tehdään koko kaupungin yhteisiä tapahtumia. Osa niistä on rovastikunnallisia.

Seurakuntatyössä on matriisihallinto, jossa seitsemän piirin lisäksi on neljä johtokuntaa eli julistustyön, palvelutyön ja kasvatustyön sekä hauta- ja kiinteistötoimen johtokunnat. Matriisissa johtokunnat ovat ensisijaisia.

Kirkkoneuvostossa esittelijöinä ovat vain kirkkoherra ja hallintojohtaja. Johtokunnissa on useita esittelijöitä.

Rovaniemeläisille heidän hallinto- ja toimintamallinsa on hyvä ja toimiva. Rovaniemeläisten mielestä mikä tahansa hallintomalli toimii, kun on yhteistä tahtoa.

Rovaniemen malli on hallinnollisesti hyvin kevyt ja työntekijätarve on selvästi pienempi kuin samankokoisissa yhtymissä.

Malli ei ruoki myöskään seurakuntatoiminnan resurssien kasvua. 2000-luvulla henkilökunnan määrän kasvu on ollut alle 10 %.

Selvittelijöiden tutustumismatka Espoon ja Tampereen seurakuntayhtymiin 16. - 17.3.09

Fri, 24 Apr 2009 10:31:00 GMT

Raportti selvittelijöiden tutustumismatkasta Espoon ja Tampereen seurakuntayhtymiin 16. - 17.3.2009

Espoon seurakuntayhtymä (Juha Kauppinen ja Pentti Lampinen)

Espoosta neuvotteluun osallistuivat yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jouni Mykkänen, yhteisen kirkkoneuvoton varapuheenjohtaja Heikki Sorvari, hallintojohtaja Markku Porvari, tuomiorovasti Antti Kujanpää, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Antti Rusama ja tiedotusjohtaja Simo Repo. Seuraavassa esitetyt arviot ovat, ellei nimenomaan ole muuta todettu, espoolaisten itsensä esittämiä.

Espoon jäsenmäärä on 182.000, työntekijöitä 654. Espoon yhtymässä on sekä suomen- että ruotsinkielisiä seurakuntia. Seurakunnat kuuluvat kahteen hiippakuntaan. Yhtymälle ei ole vaihtoehtoa.

Espoon kaupunki on rakentunut lyhyenä aikana selkeistä aluekeskuksista, joihin jako suomenkielisiin seurakuntiin perustuu.

Yhtymän ja sen seurakuntien toimintaan vaikuttaa keskeisellä tavalla pääkaupunkiseutu sekä yhteistyö Helsingin, Espoon ja Kauniaisten seurakuntayhtymien kanssa.

Yhteisen kirkkovaltuuston ryhmät perustuvat paikallisseurakuntiin.

Kirkkolain reunoja koetellen Espoossa ajatellaan, että seurakuntayhtymä toimii kuten konserni. Yhtymässä luodaan yhteiset suuntaviivat, strategia ja pelisäännöt, joita seurakunnat toteuttavat. Yhteisten linjojen luominen on niin luottamuselimissä kuin johtavien työntekijöiden kesken tapahtunut viime vuosina sopuisasti. Seurakuntayhtymällä ei ole ”alttaria” ts. seurakunnallinen toiminta on muutamia selektiivejä (kuten tiedotus, sairaalasielunhoito ja perheneuvonta) lukuun ottamatta seurakuntien asia.

Sekä yhteisen kirkkovaltuuston että yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajina ovat toimineet samat henkilöt pitkään. Kummallakin on ulkopuolisen tarkkailijan mielestä vahva asema.

Myös hallintojohtaja on vahva. Hallintojohtajan ja kirkkoherrojen asema, valta ja vastuu ovat tasapainossa.

Seurakuntayhtymässä ja paikallisseurakunnissa on luotu keskeisistä toiminnoista prosessikuvauksia.

Seurakunnat ovat niin suuria kokonaisuuksia, että tarvittava kaikinpuolinen joustavuus voidaan saavuttaa seurakuntien sisällä. Joustotarvetta kuten työntekijöiden liikkumista seurakuntien välillä ei ole ilmennyt.

Seurakunnallisesta toiminnasta nuorten aikuisten parissa ja maahan muut-tajien parissa tehtävä työ toteutetaan koko kaupungin alueella. Kumpikin työ on suuri haaste samoin kuin jäsenyyskysymys.

Vuosittain toteutettava ”tulevaisuuskoulu” on keskeisellä sijalla työtä ja yh-teistoimintaa kehitettäessä.

Tarvetta rakenteiden tarkasteluun tai kehittämiseen ei ole.

Espoolaiset olivat hyvin tyytyväisiä seurakuntayhtymänsä ja seurakuntiensa toimintaa. Tivaamisen jälkeen he löysivät ainoaksi heikkoudeksi inno-vaatiokyvyn vähäisyyden.

Tampereen seurakuntayhtymä (Juha Kauppinen ja Pentti Lampinen)

Tampereelta neuvotteluun osallistuivat yhteisen kirkkovaltuuston puheen-johtaja Matti Sääksi, yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Anne Karhola, hallintojohtaja Matti Ilveskoski, kirkkoherrojen kokouksen puheen-johtaja Jussi Mäkinen, yhteisen seurakuntatyön johtaja Timo Takala ja yh-teisen nuorisotyön johtaja Kari Lähdesmäki. Seuraavassa esitetyt arviot ovat tamperelaisten tekemiä, ellei nimenomaan ole muuta todettu.

Tampereen jäsenmäärä on 155.000, työntekijöitä 590. Tampereen seura-kuntayhtymään kuuluu kymmenen suomenkielistä ja ruotsinkielinen seurakunta. Yhtymä toimii kahden hiippakunnan kanssa. Seurakunnat ovat hyvin eri kokoisia (pienin alle 1 000 henkeä ja suurin liki 35 000).

Seurakunnallisesta toiminnasta suuri osa toteutetaan yhteisistä työmuodoista käsin (koko lapsityö, nuorisotyö, nuorten aikuisten toiminta ja iso osa diakoniatyöstä tiedotuksen, sairaalasielunhoidon ja perheneuvonnan lisäksi).

Seurakuntayhtymän rakennetta pidetään raskaana, moniportaisena ja liian monia rajoja sisältävänä.

Seurakuntayhtymässä on ollut parin vuoden ajan strategiatyö käynnissä. Toiminnallinen strategia tulee päätettäväksi toukokuussa ja hallintomalli syksyllä.

Nyt on pohdinnassa neljä eri hallintomallia, mukaan lukien seurakuntien määrän karsiminen seurakuntayhtymässä ja yhden seurakunnan malli. Kutakin käsittelee työryhmä, joka pohtii, miten toiminnalliset tavoitteet saavutetaan eri hallintomalleissa.

Tampereen työkulttuuri on ollut hyvin työntekijäpainotteinen. Edessä on työntekijämäärän vähentäminen, joka voi tapahtua eläköitymisten yhteydessä. Vuoteen 2015 mennessä 150 työntekijää reilusta 600:sta jää eläkkeelle.

Seurakuntien kesken on toimintalinjauksista yhdessä sopiminen vaikeaa.

Työntekijöiden joustavaan liikkumiseen eri yksikköjen välillä on tarve. Asian hoitamiseksi on ajateltu useamman yksikön pooleja. Käytännön toteutukset eivät ole onnistuneet.

Yhtymämalli ei edellytä seurakuntia toimimaan yhteisen strategian mu-aan. On mietitty voisiko peruskirjaan sisällyttää velvoitteen yhteiseen suunnitteluun ja sen mukaisiin yhteisiin toimintatapoihin.

Pohdittu, millainen rakenne turvaisi yhtenäisen seurakuntatoiminnan laadun.

Johtamisjärjestelmän toimivuutta ja johtajuuden vahvistamista pidetään avainkysymyksenä. Keskijohdon koulutukseen ja tehtäväkuvien selkeyttä-miseen on paneuduttu. Rakennekysymystä keskeisempänä pidetään joh-tamiskysymystä.

Nyt eri yksikköjen välinen yhteistyö ontuu. Resurssien tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta jaosta on kiistaa. Kehittämistarpeena on kaikkinainen rajojen ylittäminen.

Tamperelaisen rakenteen vahvuutena nähdään suuri innovaatiokyky. Asiantuntemuksen keskittäminen on luonut mahdollisuuden uusille hankkeille. Raskaalla rakenteella on saavutettu valtakunnallisestikin merkittäviä tuloksia (esimerkiksi Mummon kammari, Suurella sydämellä, ruokapankki, ruoka-Nysse, rippikoulutyö, Kolmen kopla, Tuomas-messu, Musta lammas, Lasten katedraali, lasten musiikkikasvatus, opastetut hautausmaakierrokset)

Työntekijöiden kuulemistilaisuus 18.3.09

Fri, 24 Apr 2009 10:30:00 GMT

Raportti työntekijöiden kuulemistilaisuudesta 18.3.2009

(Pentti Lampinen)

Työntekijöiden kuulemistilaisuuteen osallistui noin 100 työntekijää. Keskus-telussa tuli esille mm. seuraavia asioita:

Aikataulua pidettiin kireänä. Kysyttiin miten paljon eri vaihtoehtoja on tutkittu. Henkilöstösiirtoja voitaisiin tehdä keskinäisillä sopimuksilla. Lisäksi kysyttiin millaisissa tapauksissa työntekijöiden siirtoja tehdään. Muutostarve on selkeä, olipa malli mikä tahansa. Samoin toivottiin, että ei ammuta alas mitään mallia ennen kuin tiedetään mistä pitää valita. Organisaatiouudistus ei ratkaise jäsenkatoa. Seurakunnallista identiteettiä on rakennettu pitkän ajan kuluessa. Sitä ei saa hävittää. Seurakuntalaisten tarpeet ja näkemykset tulee ottaa huomioon ratkaisua tehtäessä. Päätöksen pohjaksi tulisi tehdä nykytila-analyysi. Kehittämisen tulisi olla hallittua. Kysyttiin miksi seurakuntauudistukseen on lähdetty. Yhden seurakunnan mallissa kysyttiin, miten itsenäisiä alueseurakunnat olisivat. Nykyisten seurakuntien todettiin olevan liian suuria. Myös nykyisen seurakuntayhtymän kehittämistä tulisi miettiä.
Linjaratkaisua ei tulisi tehdä tässä vaiheessa. Yhden seurakunnan mallissa taloudelliset edellytykset hoitaa asioita ovat hieman paremmat kuin yhtymässä, mikäli sitä johdetaan hyvin. Aluemallia pidettiin työalamallia parempana. Valtuuston vallan koettiin olevan vähäinen yhtymässä.

Luottamushenkilöiden kuulemistilaisuus 14.3.2009

Fri, 24 Apr 2009 10:28:00 GMT

Raportti luottamushenkilöiden kuulemistilaisuudesta 14.3.2009

(Juha Kauppinen, Pentti Lampinen )

Luottamushenkilöiden kuulemistilaisuudessa esitettiin seurakuntaraken-teen selvitystyön osalta mm. seuraavia näkökantoja: Oulun seurakuntarakennetta mietittäessä tulee ottaa huomioon Oulun seu-rakuntien historia ja se, miten nykyiseen malliin on tultu. Lähtökohtana tulee olla sellainen malli, joka on seurakuntalaisten kannalta paras ja tukee seurakuntalaisten uskonelämää sekä sopii Ouluun. Uudistettaessa seurakuntarakennetta tulee selvittää mikä nykyisessä on hyvää tai huonoa ja voidaanko nykyistä järjestelmää kehittää. Vastaavasti tulee selvittää. mikä uudessa mallissa on nykyistä parempaa. Taloudellisten ja hallinnollisten asioiden ei saa antaa liikaa vaikuttaa.
Luottamushenkilöiden asemaa tulee uudistuksessa vahvistaa. Myös syy-seuraussuhteita tulee selvittää, ettei jotain ongelmaa panna au-tomaattisesti jonkin mallin syyksi. Seurakuntarakenneselvitys on hyvä tehdä ja nähdä mikä selvityksen jäl-keen on hyvä seurakuntalaisille. Aikataulu todettiin kireäksi. Pienten seurakuntien asemaa korostettiin ja naapuriseurakuntien mielipi-dettä haluttiin kuulla. Nykyinen kirkkoherratilanne todettiin uudistukselle otolliseksi, kun kaksi neljästä lähtee lähitulevaisuudessa eläkkeelle. Johtamisjärjestelmän selvittämistä ja kehittämistä pidettiin tärkeänä. Yhtymän tehtävänä on toimia seurakuntien apuelimenä ja hallintoa yleensä tulee keventää.
Yhden seurakunnan mallissa tulee selvittää alueseurakunnan, seurakunta-piirin ja kappeliseurakunnan vaihtoehdot sekä myös työalamallin vaihtoehto. Kirkkoherran asemaa johtajana korostettiin suhteessa aluekappalaiseen.
Vapaaehtoisten asemaa korostettiin ja vastaavasti toivottiin päällikkövaltai-suuden vähentämistä. Kuntaliitoksissa tulee turvata alueiden omaleimaisuus ja palvelut tulee säi-lyttää. Uudistuksessa kirkon päätehtävä on pidettävä mielessä.

Ohjausryhmän tutustumismatka Jyväskylän seurakuntaan ja Mikkelin seurakuntayhtymään 2.-3.3.2009

Fri, 24 Apr 2009 10:19:00 GMT

Raportti ohjausryhmän tutustumismatkasta Jyväskylän seurakuntaan ja Mikkelin seurakuntayhtymään 2.-3.3.2009

Jyväskylän seurakuntaan tutustuminen 2.3.2009 (Pentti Lampinen)

Jyväskylän seurakuntaa tilaisuudessa edustivat kirkkoherra, kirkkoherran varamies, vt. hallintojohtaja sekä kaksi luottamushenkilöä.

Uusi seurakunta organisoitiin ripeästi. Tavoitteeksi asetettiin, että tehtävä tulee suorittaa puolessa vuodessa. Tässä aikataulussa myös pysyttiin.

Seurakunnan hallintorakenteessa korostuu alueneuvostojen rooli. Niille on selkeästi annettu taloudellista ja hallinnollista valtaa. Alueneuvostot valitaan kirkkovaltuustossa, samoin puheenjohtajat.

Hankkeen valmisteluvaiheessa mukana olleet luottamushenkilöt pitivät tärkeänä, että luottamushenkilöiden terävin kärki kuuluu alueneuvostoihin (keskimäärin n. 2,5 kirkkovaltuuston jäsentä/alueneuvosto).

Kirkkoherran rooliin kuuluu toimia johtavana ja kokoavana johtajana.

Seurakuntapalvelujen johtaja toimii kirkkoherran varamiehenä ja johtoryhmän varapuheenjohtajana.

Entinen maaseurakunnan pääkirkko eli Taulumäen kirkko kirkkoherran ”oma” kirkko. Kirkkoherra kiertää ahkerasti myös alueilla.

Aluekappalainen johtaa suvereenisesti omia työntekijöitä. Kirkkoherra työskentelee tiiviisti aluekappalaisten kanssa (yksi tapaamiskerta/kuukausi). Alueseurakunnan/aluekappalaisen/alueneuvoston asema on tärkeä määritellä johtosäännössä.

Alueseurakuntien välit ”huokoisia” , joten esim. henkilöstön siirto on helpompaa. Kirkkoneuvosto perustaa ja siirtää virat. Alueseurakunnilla on mahdollisuus omaleimaiseen toimintaan.

Aluekappalaisen ja muiden kappalaisten palkat ovat erilaiset. Aluekappalaisen palkka on lähellä kirkkoherrojen palkkaa.

Jyväskylässä on todettu, että yhden seurakunnan malli turvaa parhaiten aluetyön. Tästä mallista on jo vuosikymmenien hyvät kokemukset. Myös perhepapit voivat jatkaa työtään, koska tiukkoja raja-aitoja ei tullut. Yhden seurakunnan malli edusti jatkuvuutta.

Yhden seurakunnan malli todettiin myös joustavaksi (resurssit, henkilöstö) ja sillä uskotaan pystyttävän vastaamaan myös tulevaisuuden haasteisiin (kirkosta eroaminen, talouden tiukkeneminen).

Aluekappalainen toimii hyvin lähellä kirkkoherran valtuuksia, tosin ei samoin juridisin vastuin. Aluekappalaisen työ on lähempänä toimintaa kuin kirkkoherran työ.

Tuomiokapituli tulee pitää prosessissa mukana.

Mikkelin seurakuntayhtymään tutustuminen 3.3.2009 (Pentti Lampinen)

Mikkelin seurakuntayhtymässä tavattiin keskeisiä luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita.

Seurakuntayhtymä perustettiin vuonna 2001. Siihen kuuluvat Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta (28 000 as.), Mikkelin maalaisseurakunta (n. 10 000 as) ja Anttolan seurakunta (1 600 as.). Äänestyksessä seurakuntayhtymämalli voitti täpärästi yhden seurakunnan mallin.

Jo runsaan vuoden kuluttua tuomiokirkkoseurakunta (kesäkuu v. 2002) esitti seurakuntayhtymän lakkauttamista ja yhden seurakunnan perustamista. Esitys hyväksyttiin yhden äänen enemmistöllä.

Kirkkohallitus (v. 2005) ei hyväksynyt esitystä, joten seurakuntayhtymä jatkaa siellä. Yksi syy lienee se, että kirkkohallitus katsoi, että seurakuntayhtymä on toiminut vain lyhyen ajan ja on syytä katsoa, miten se alkaa toimia.

Kaikesta tästä voidaan arvioida, että seurakuntayhtymän alkutaival on ollut vaikea.

Kun yhtymän seurakunnille ja hallinnolle on selvinnyt, että yhtymä on heidän mallinsa, on sitä alettu kehittää määrätietoisesti.

Seurakuntarajojen yli menevää yhteistyötä on kehitetty sekä oman seurakuntayhtymän sisällä, että myös sen ulkopuolella (Haukivuoren seurakunta).

Seurakuntayhtymän edustajat totesivat, että asenteet ratkaisevat toimiiko yhteistyö vai ei.

Tältä osin todettiin, että nyt Mikkelissä asenne yhteistyölle on hyvä.

Mikkelin seurakuntayhtymän vertailua Ouluun vaikeuttaa se, että Mikkelissä on erittäin suuret erot seurakuntien väkiluvuissa.

Seurakuntayhtymän johtavien viranhaltijoiden sekä seurakuntien ja yhtymän tiimivastaavien informaati

Fri, 24 Apr 2009 10:17:00 GMT

Raportti ohjausryhmälle 20.3.2009

Seurakuntayhtymän johtavien viranhaltijoiden sekä seurakuntien ja yhtymän tiimivastaavien informaatio- ja keskustelutilaisuus, tilaisuuden anti (Pentti Lampinen)

Tilaisuudessa oli mukana 13 tiimivastaavaa ja viestintäjohtaja. Ohjausryhmää edusti puheenjohtaja Pekka Lahdenperä. Lisäksi paikalla oli rakenneselvityksen toinen selvittelijä Pentti Lampinen.

Puheenjohtaja Pekka Lahdenperä avasi tilaisuuden ja selosti hankkeen käynnistymisen eri vaiheita. Hanke pohjautuu vahvasti kirkkohallituksen asettamaan seurakuntarakennetyöryhmän mietinnön esityksiin. Mietinnössä esitetään, että seurakunnissa käynnistetään rakennemuutosprosessi mm. työn johtamisen selkeyden ja työvoiman joustavan käytön kehittämiseksi.

Osallistujien taholla kysyttiin hankkeen kiireellisestä aikataulusta. Vastaus selviää edellä olevasta puheenjohtajan avauspuheenvuorosta sekä osittain yhä pahenevasta maailmanlaajuisesta rahoituskriisistä ja sen aiheuttamasta talouden taantumasta.

Osallistujien taholta tuotiin esille mm. seuraavia asioita:
- Yhteisten seurakuntapalvelujen kaikkia työntekijöitä ja/tai ysp:n tekemää työtä ei seurakunnissa arvosteta.
- Ysp:n työntekijöiden todettiin palvelevan ennen kaikkea seurakuntalaisia, se ei ole seurakuntien palveluyksikkö.
- Ysp:n keskitettyjä erityisvirkoja ei saa hajottaa seurakuntiin.
- Arvioitiin, että seurakuntapalvelut voidaan hoitaa paremmin yhden seurakunnan mallissa.
- Kysyttiin, mikä on ysp:n asema, jos tulee yksi seurakunta.
- Olipa kumpi malli tahansa, niin hallintoa tulisi keventää.
- Ruohonjuuritason työntekijöitä tulisi kuulla enemmän.
- Myös seurakuntalaisilta tulisi kysyä tyytyväisyydestä heidän saamiinsa palveluihin.
- Todettiin, että nuoret eivät miellä seurakuntarajoja.
- Käytännön työssä aluemallia pidettiin työalamallia parempana.
- Aluemallin todettiin toimivan hyvin, jos alueella on toimitilat ja kaikkien alojen työntekijät.
- Aluetoimikunnista on hyviä kokemuksia.
- Lapsityön kokemuksen mukaan ainakin yhdessä seurakunnassa seurakuntaan siirron jälkeen toimintaedellytykset ovat heikentyneet.
- Nykyisen mallin todettiin olevan monipolvinen ja pirstaleinen, yksi seurakunta olisi selkeämpi.
- Yksi seurakunta olisi mahdollisuus.
- Mahdolliset kuntaliitokset tulisi ottaa huomioon.
- Ns. II-vaiheessa henkilöstön kuunteleminen on erittäin tärkeää.

Oulun kirkkoherrojen ja seurakuntayhtymän johtavien viranhaltijoiden kuuleminen

Fri, 24 Apr 2009 10:16:00 GMT

Raportti ohjausryhmälle 20.3.2009

Oulun kirkkoherrojen ja seurakuntayhtymän johtavien viranhaltijoiden kuuleminen

Selvittelijät Pentti Lampinen ja Juha Kauppinen kuulivat Oulun seurakunta-, hallinto- ja toimintarakenneselvityksen yhteydessä seuraavia kirkkoherroja ja seurakuntayhtymän johtavia virkamiehiä: Matti Pikkarainen, Hannu Ojalehto, Juhani Lavanko, Paavo Moilanen, Ilpo Kähkönen, Jaana Valjus, Tuomo Vuontisjärvi, Seppo Pitkäaho, Sakari Korpi, Jouni Riipinen, Pentti Pekkarinen, Veijo Koivula ja Arja Ahonen. Kuulemiset tapahtuivat henkilökohtaisesti 9.2.2009- 24.2.2009 välisenä aikana. Niiden runkona oli ohjausryhmän 28.1.2009 (§ 6) hyväksymä asialuettelo.

Keskustelut taltioitiin sellaisella sopimuksella, että äänitteet ovat vain selvittelijöiden kuunneltavissa. Äänitteitä käytettiin, kun selvittelijät tekivät oheisen yhteenvedon kuulemisista. Yhteenveto on tehty strukturoidun haastattelun sisältöanalyysin keinoin. Pyrkimyksenä on ollut, että haastateltuja ei voida mielipiteiden perusteella tunnistaa ja että yhteenveto antaa haastattelujen esiin tuomista näkökulmista mahdollisimman totuudenmukaisen kokonaiskuvan. Tämä on johtanut joidenkin, sinänsä mielenkiintoisten mutta yksittäiseen henkilöön sitoutuvien näkökulmien tietoista pois jättämistä.

Kuulemisissa kukin viranhaltija tarkasteli nykyistä Oulun seurakuntayhtymää ja sen vaihtoehtona olevaa yhden Oulun seurakunnan mallia ensisijaisesti omasta työtehtävästään käsin. Keskusteluissa tuli esiin myös monia kunkin työtehtäviä laajempia näköaloja. Seuraavassa on esiin nostettu jatkotyöskentelyn kannalta keskeiset näkökannat. Mahdollisuuksin mukaan on pyritty ilmaisemaan, miten laajasti kutakin näkökantaa kuulemisissa kannatettiin.

Oulun nykyisen seurakuntayhtymän edut ja haitat

Kirkkoherrat olivat yksimielisiä, että nykyinen seurakuntayhtymän malli vapauttaa heidät johtamaan seurakunnan hengellistä toimintaa. Tukipalvelut hoidetaan ammatillisesti ja yhteisesti. Resurssien jako tapahtuu pääsääntöisesti tasapuolisesti ja yhteisymmärryksessä. Useimmat johtavista viranhaltijoista totesivat, että yhtymää on pitkään tietoisesti kehitetty ja monia ongelmakohtia on kyetty ratkomaan. Ratkaisuvaihtoehtona seurakuntayhtymä on tuttu ja tietyllä tapaa turvallinen. Monta kirkkoherraa kentällä antaa seurakunnalle useita näkyviä kasvoja. Yhtymämalli mahdollistaa alueittain toiminnan omaleimaisuuden.

Yhtymämallin ongelmana nähtiin sen moniportaisuus ja osittainen sekavuus. Matkalla Yli-Kiimingin seurakuntapiiristä yhteiseen kirkkovaltuustoon on kaksi väliporrasta. Joidenkin kuultujen mielestä asioita hukkuu hallinnon monipolvisuuteen. Tehtäviä hoidetaan päällekkäin. Eri toimijoiden rajapinnoissa on epäselvyyttä. Toimintatapojen erilaisuus hankaloittaa tiedottamista ja yhteistoimintaa. Yhtymämalli luo mahdollisuuden ”poteroihin kaivautumiselle” ja saavutetuista eduista kiinnipitämiselle. Toiminnan tasalaatuisuutta on vaikea arvioida. Monien kokemuksen mukaan seurakuntalaisia ei palvella tasapuolisesti. Useiden mielestä yhtymässä keskushallinto on paisunut.

Johtamisjärjestelmä seurakuntayhtymässä

Haastatellut lähestyivät johtamisjärjestelmää ensisijaisesti (miltei yksinomaan) operatiivisen johtamisen näkökulmasta. Strateginen johtaminen nousi esiin vain muutamissa haastatteluissa, joissa keskeiseksi nähtiin tarve selkeyttää luottamusmiesjohdon ja virkamiesjohdon tehtävänjakoa. Yhtymän operatiivista johtamisjärjestelmää on kehitetty paljon viime vuosina. Viimeksi tarkistettiin esittelykäytäntöjä yhteisessä kirkkoneuvostossa. Puoli vuotta sitten alkoi toimintansa yhtymähallinnon johtajien tiimi.

Kirkkoherrojen kokous ja yhtymän johtotiimi ovat kokoontuneet säännöllisesti. Useimpien mielestä ne toimivat hyvin. Kumpikin on neuvotteleva elin ilman mitään päätösvaltaa. Niissä pyritään yhteisiä asioita koskevan tiedonkulun edistämiseen ja osallistujien keskinäisiin sopimuksiin, jotka saatetaan muille tiedoksi. Kysymys päätöksenteosta tai tekemättä jättämisestä, jos kaikki ovat yksimielisiä, on semanttinen. Toisinaan yhteisiä sopimuksia on kutsuttu myös päätöksiksi. Kolme johtajien neuvotteluryhmää sisältää osin päällekkäisyyttä, vaikka sitä onkin yritetty karsia. Ryhmillä ei ole juridis-hallinnollista asemaa, mikä voi tulla ongelmaksi niin vallankäytössä kuin yhteisestä sopimuksesta irtautumisessakin
Useat haastatellut totesivat, että johtamisjärjestelmän pahin puute liittyy eri henkilöiden ja johtajaryhmien rajapintoihin, joita ei ole riittävästi selkeytetty. Henkilösuhteiden hoitaminen ja kanssajohtajien erilaisuuden näkeminen voivat auttaa asiaa.

Toiminnallinen strategiatyö on rakentunut kirkkoherrojenkokouksen työskentelylle. Se on jalkautusvaiheessa ja useimmat haastateltavat odottivat sen toteutukselta paljon. Yhtymähallinnon strategiatyö on ollut pysähdyksissä, mutta lähtenyt uudelleen liikkeelle toimintastrategian valmistuttua.

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajuus kiertää neljän vuoden jaksoissa kirkkoherroilla. Kiertävä puheenjohtajuus todettiin toisaalta ongelmalliseksi, koska uuden opettelu alussa ja tehtävästä irtautuminen jakson loppu vievät tehokasta toiminta-aikaa. Toisaalta nähtiin hyväksi, että vaativaa tehtävää voidaan kierrättää ja siten jakaa vastuuta. Kirkkoherrat pitivät hyvänä käytäntöä, jossa muutenkin yhteisiä tehtäviä on pyritty jakamaan.

Kehittämistarpeet, jos jatketaan yhtymämallilla

Useimpien mielestä seurakuntayhtymän kaikkia mahdollisuuksia ei ole käytetty. Käyttämättömiä mahdollisuuksia ei kuitenkaan tuotu laajasti esiin. Jos yhtymällä jatketaan, tulee toiminnassa kiinnittää entistä enemmän huomiota toiminnan tasalaatuisuuteen ja seurakuntalaisten yhdenvertaisuuteen asuinpaikasta riippumatta. Seurakuntarakenne tulee selvittää. Yhtymän johtamisjärjestelmä tulee kokonaisuudessaan arvioida uudelleen. Yhtymähallintoa tulee yksinkertaistaa ja keventää. Virkamiehille delegoitua päätösvaltaa tulee entisestään laajentaa. Ulospäin näkyvää johtajuutta tulee selkeyttää. Ohijohtamisen kulttuurista on irtisanouduttava. Paikallisseurakuntien ja yhtymän toimintojen suhdetta tulee tarkentaa (yhteiset seurakuntapalvelut saatetaan nähdä vapaapalokuntana). Koko kaupungin yhteisen toiminnan järjestäminen on vaikeaa. Työntekijät voisivat periaatteessa liikkua yli rajojen, mutta johtamisjärjestelmä asian hoitamiseksi puuttuu.

Paikallinen seurakuntatyö ja koko kaupungin kirkko

Yhtymämalli perustuu siihen, että jokainen seurakunta vastaa oman alueensa seurakunnallisesta toiminnasta. Jokainen seurakunta on organisoinut toimintansa tahtomallaan tavalla. Karjasillassa on aluetyömalli ja muissa seurakunnissa työalapohjainen toimintamalli. Erilaisuus on koettu jossain määrin ongelmallisena. Kukin seurakunta on voinut painottaa työtään toivomallaan tavalla ja ottaa alueelliset piirteet kuten väestörakenteen huomioon. Toiminnan painotuksen muutokset eivät ole olleet helposti toteutettavissa. Useat haastateltavat mainitsivat esimerkkinä Oulujoen seurakunnan lapsityön. Haastatteluissa todettiin mm. Tuomiokirkkoseurakunnan osalta, että mielikuvat väestörakenteesta ovat helposti ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Uuden toimintastrategian myötä koko kaupungin yhteiseen toimintaan etsitään tapoja. Esimerkkinä tästä haastatteluissa mainittiin nuorten aikuisten parissa tehtävä työ. Osa työntekijöistä on monien haastateltavien käsityksen mukaan innostunut tällaisesta toiminnasta, osa kokee tehtävänsä rajoittuvan vain omaan seurakuntaan eikä edes toisen seurakunnan toimintaan kutsumista nähdä asialliseksi.

Seurakuntien lukumäärä, jos jatketaan yhtymämallilla

Pääosa haastatelluista tahtoi pitää Oulun nykyisten seurakuntien lukumäärän neljässä. He totesivat, että seurakuntien lukumäärän kasvattaminen kasvattaisi yhtymän kokonaishallinnon määrä. Se olisi vastakkainen suunta yhteiselle näkemykselle yhtymähallinnon keventämisestä. Siinä tapauksessa, että Oulun seurakuntayhtymään kuntaliitosten seurauksena tulisi uusia seurakuntia itsenäisinä yksikköinä, Tuiran ja Karjasillan seurakuntien jakamista tulisi uudelleen pohtia. Muussa tapauksessa yhtymän seurakunnista tulisi kovin erikokoisia. Useat haastatellut viittasivat Huotarin komitean näkemykseen, jonka mukaan seurakunnan ihannekoko on noin 20.000 seurakuntalaista. Tämä oli myös oma kokemus. Yksimielisiä oltiin siitä, että uusien seurakuntien perustaminen tulisi toteuttaa kustannuksia lisäämättä.

Yhden seurakunnan edut

Yhden seurakunnan mallissa hallinto tulee yksinkertaisemmaksi ja kevenee. Yksilinjainen johtajuus mahdollistaa tasalaatuisen työn seurakuntalaisen asuinpaikasta riippumatta. Jäsenyys ei muutu kaupungin sisäisten muuttojen seurauksena. Koko kaupunkia kattava toiminta ja suuret tapahtumat tulevat helpommiksi toteuttaa. Työntekijöiden liikkuvuus niin pysyvästi kuin yksittäisten toimintojenkin osalta on luontevaa. Aluetyömallin avulla paikallinen omaleimaisuus voidaan toteuttaa kuten yhtymäseurakunnissakin. Työn ja työntekijätiimin painotusta aluerakenteen ja alueen väestön muuttuessa voidaan muuttaa joustavasti toisin kuin yhtymässä. Useimpien haastateltujen mielestä yhdessä seurakunnassa johtajuus, hallinto ja toiminta ovat selkeämpiä kuin yhtymässä.

Yhden seurakunnan mallin edut liittyvät useimpien haastateltujen mielestä siihen, millainen aluerakenteesta tulee. Aluerakenne edellyttää toimintatiimejä ja niiden paikallista johtoa, luottamushenkilöorganisaatiota sekä jonkinlaista toiminnallista ja taloudellista itsenäisyyttä. Monet haastatellut totesivat, että jos aluerakenteesta tulee raskas, se johtaa vähintään samanlaisiin ongelmiin kuin mitä yhtymärakenteessa on koettu.

Monet haastatellut korostivat, että yhden seurakunnan mallissa voidaan välttää omiin asemiin linnoittautuminen ja vääränlainen saavutettujen etujen puolustaminen paremmin kuin yhtymässä. Johdon ollessa yksiselitteisesti yhteinen koko kaupungin etua voidaan paremmin tarkastella.

Taloushallinto, väestökirjanpito, kiinteistöt, tietohallinto, hautausmaat, tiedotus ja henkilöstöhallinto eivät haastateltavien käsityksen mukaan juurikaan muutu, vaikka seurakuntayhtymä lakkautettaisiin ja siirryttäisiin yhden seurakunnan malliin.

Vain pari haastateltavaa näki mahdolliseksi organisoida yksi seurakunta työalakohtaisen toiminnan perusteella. Tällöinkin tarvittaisiin aluerakenne, joka muodostaisi matriisin työalajohtajuuden kanssa.

Yhden seurakunnan ongelmakohdat

Yhden seurakunnan malliin mentäessä keskeisimmäksi ratkaistavaksi kysymykseksi nousi johtamisjärjestelmä. Kun tuomiorovasti on pysyvästi kirkkoneuvoston puheenjohtaja, tuomiokapitulin jäsen ja piispan varamies, mitä muita tehtäviä hän kykenee hoitamaan? Ratkaistavaksi tulee, millainen esikunta tuomiorovastilla on seurakunnallisen toiminnan johtamisessa. Kun esimiehisyys ei voi karata kauas työntekijöistä, väliportaan hallinto toiminnassa tulee keskeiseksi. On ratkaistava, ketä alueelliset johtajat ovat, miten heidät rekrytoidaan ja koulutetaan.

Edellä jo viitattiin luottamushenkilöhallintoon yhden seurakunnan mallissa. Millainen sen tulisi olla, jotta luottamushenkilöt kokisivat tehtävänsä riittävän merkittäväksi, mutta malli ei olisi liian raskas?

Alueellinen omaleimaisuus ja koko kaupungin kirkko

Yhden seurakunnan mallissa pidettiin alueellisen omaleimaisuuden säilyttämistä toiminnassa tärkeänä. Alueellinen profiloituminen ja työn innovatiivisuus voivat toteutua yhdessä seurakunnassa samoin kuin yhtymässäkin. Omaleimaisuuden rinnalla nähtiin tarpeelliseksi taata tasalaatuinen palvelu seurakuntalaisen kotipaikasta riippumatta. Koko kaupungin kattava yhteisvastuullisuus yksittäisten tehtävien hoidossa (esimerkkinä kirkolliset toimitukset kesäviikonloppuna) on helpommin toteutettavissa kuin yhtymämallissa.

Yhdessä seurakunnassa koko kaupungin kattavien tehtävien hoitamista pidettiin myöskin helpompana kuin yhtymässä. Tällaiseen toimintaan on yhdessä seurakunnassa saatavissa selkeä lupa ja resurssien käyttö voidaan turvata yhden johdon alaisuudessa. Monien haastateltujen mielestä tarve koko kaupungin yhteiseen toimintaa on ilmeinen muuallakin kuin nuorten aikuisten parissa.

Arvio seurakuntalaisten tahdosta

Hyvin laaja yhteisymmärrys oli näkemyksellä, jonka mukaan pääosalle seurakuntalaisia on tärkeää toimintojen saatavuus mutta ei niinkään se, minkä niminen seurakunta palvelut tuottaa. Osalle toiminnallisesti aktiivisia seurakuntalaisia ja luottamushenkilöille haastateltavien mielestä on tärkeää, mihin nykyisistä seurakunnista hän kuuluu. Heille identiteetti rakentuu paikallisseurakunnan mukaan. Kaupungin sisäiset muutot nähtiin ongelmallisina, vaikka keskusrekisteri ei pitänytkään tähän liittyvää työtä kovin suurena. Lähes kaikki haastateltavat näkivät seurakuntalaisten kannalta tarpeelliseksi sen, että työntekijät kummassakin mallissa toimisivat pääosin alueeseen sidotusti. Näin työntekijät voisivat säilyä tuttuina.

Perusteet rakenneratkaisun tekemiselle

Rakenneratkaisusta päätettäessä käytettävistä perusteista haastateltavat olivat hyvin yksimielisiä. Ensiksikin tulee ottaa huomioon seurakuntalaisten näkökulma eli se millaiseen seurakuntaan jäsenet haluavat sitoutua ja millaisella seurakuntarakenteella jäseniä parhaiten voidaan hengellisesti hoitaa. Toiseksi pidettiin tärkeänä seurakuntatyön tekemisen tapaa ja työtiimien toimintaa. Ratkaisun tulee olla sellainen, että se tukee työntekijöitä heidän päivittäisessä toiminnassaan. Kolmanneksi ratkaisun tulee olla johtamisjärjestelmän kannalta toimiva, selkeä ja riittävän yksinkertainen. Neljänneksi ratkaisun tulee olla pitkällä aikajänteellä taloudellisesti kestävä.

Talousvaikutukset

Useimmat haastateltavat totesivat, että seurakuntarakenteen talousvaikutusten arviointi on hyvin vaikeaa. Se johtuu ennen muuta siitä, että ei vielä riittävästi tiedetä, miten yhtymämallia kehitettäisiin tai millainen yhden seurakunnan malli toiminta-, kiinteistö- ja työntekijärakenteeltaan olisi. Yhteinen näkemys kuitenkin oli, että ratkaisusta ei voida tehdä seurakuntien menoja lisäävää tilanteessa, jossa seurakuntien tulot näyttävät melko pysyvästi jäävän aikaisempaa alhaisemmalle tasolle.

Lievän enemmistön mielestä oli kuitenkin todennäköistä, että yhden seurakunnan malli johtaisi menojen karsimiseen ennemmin kuin yhtymämalli. Useat näkivät, että toimitilojen, toimintojen ja henkilökunnan karsiminen, jos sellaiseen joudutaan, olisi helpompi toteuttaa yhden seurakunnan mallissa.

Mahdollisten kuntaliitosten vaikutus

Haastattelijat yksimielisesti pitivät selvänä, että kuntaliitosten myötä liittyvät seurakunnat haluavat tulla itsenäisinä seurakuntina, tai ainakin kappeliseurakuntina tai seurakuntapiireinä, seurakuntayhtymään. Useimmat halusivat antaa tulijoille tällaisen mahdollisuuden. Se olisi näiden itsenäisyyden ja omaleimaisuuden kunnioittamista. Osa haastatelluista näki hankalaksi sen, että Oulu päättää hallintomallistaan ennen kuntaliitoksia. Yli-Kiimingin liitoksesta haluttiin ottaa opiksi se, että puolin ja toisin perehdytään seurakuntiin ja niiden tilaan paremmin. Avoimeksi jääviä lupauksia ei tulisi antaa. Pari haastateltavaa totesi, että Oulun pitäisi ennen kuntaliitoksia tehdä omat hallintomallia koskevat valinnat ja luoda sellainen rakenne, jolla se taloudellisesti ja toiminnallisesti kestävällä tavalla kykenee vastaanottamaan tulijat

Yhtymä vai yksi seurakunta?

Pääosa kirkkoherroista kannatti seurakuntayhtymän kehittämistä. Heistä seurakunnista luopuminen ja alueellisen johtamisen antaminen kappalaisille kirkkoherran sijaan olisi toimivien mahdollisuuksien tuhlaamista. He painottivat muita enemmän oululaista historiaa, johon yhtymämalli kuuluu, yhden seurakunnan mallin tuntemattomuutta ja seurakuntayhtymässä tapahtunutta kehitystyötä. Siitä yhteinen toimintastrategia on uusin esimerkki.

Osalle yhtymähallinnon johtajia seurakuntarakenne on samantekevä kysymys. Pääosa yhtymähallinnon edustajista kannatti kuitenkin yhden seurakunnan mallia. Yhden seurakunnan malli tuo heidän mielestään selkeyttä ja yksinkertaisuutta ja karsii päällekkäisiä toimia. Heistä seurakuntalaisia voidaan parhaiten palvella yhtenä seurakuntana

Useimpien haastateltujen mielestä seurakuntarakenteen muuttaminen olisi henkisesti erittäin työläs prosessi. Uuteen malliin siirtyminen ja sen sisäänajo edellyttäisi useiden vuosien aktiivista työtä.

Muita näkökantoja

Muutamat haastatellut kiinnittivät huomion seurakunnan toimitilojen ja niiden tarkoituksenmukaisen käytön selvittämiseen tässä yhteydessä. Heidän mielestään Oulun seurakunnilla on todellista tarvetta enemmän toimitiloja. Osa on epätarkoituksenmukaisia ja ne ovat epätasaisesti jakautuneet kaupungin alueelle. Tässä taloustilanteessa toimitiloista luopuminen on hankalaa, mutta nyt tulisi selvittää toimitilojen vaikutusalueella asuvien määrät, tilojen käyttöasteet ja miettiä erityisesti toimistotilojen yhteiskäyttöä.

Pentti Lampinen ja Juha Kauppinen, selvittelijät